kaikki minun autoni - tarinoita
Ohoh,tätä on kiva muistella . Kortin sain -87 ja hieman ennen talliin punaisen Amazonin -66. Levyt jo edessä mut ei tehostinta. Kone oli B -18 johon sitten B -20 kantta isommilla venoilla ja tietty 2 tupla weberiä + se f-nokka joka heräsi vähän enne 4000 rpm ja kieku sitten kunnes venat sekos(7000rpm) pakopuolta , stereoo vannetta ym oli kans niinku tiijätte.. mittarin nauha koputteli jo hyvissä ajoin hanskalokeroon mutta takana tullut sen ajan superauto( suljetulla Turun moottoritiellä..) Honda prelude - nelipyöräohjauksen kuski sanoi et 195 ja vielä karkaa..? Siitä luonnollinen siirtyminen isolohkoletukkaan ja harrikoihin.noh voiman kaipuu vain lisääntyi joten Volvo 240/b200k automaagi . Sit vielä enemmän ruutia tarvis joten:w124 /200d manual... Nykään eletään tämän cdi-Ceen kanssa. Tuossa sivussa vieressä on kulkenut vuodesta 91 välttämättömänä pahana työautoina mersun e-mallit: 124, 210, 211,212- koko kirjo !
Autoilu-uralle on mahtunut myös kaksi jenkkiautoa, joista toinen tosin oli Meksikossa koottu. (Ja nykyinen Mersuhan on Alabaman Tuscaloosassa tehty.)
Eka jenkki oli Pontiac Transport 1990 luvulta. Maksoi ostaessa 60 000 markkaa ja mittarissa oli vajaat 200 000 km. Kori oli läpivärjättyä lasikuitua ja siis huoleton. Se olikin ainut huoleton osa siinä vehkeessä.
Kone siinä oli euroversio eli Opelin 2,2 litrainen nelikko. Sinänsä ihan riittävä suhteellisen kevyeen tila-autoon, mutta täydellä pokalla liian pieni. Harvoin niissä kuitenkaan täyttä pokaa näkee. Koneeseen ilmestyi kuitenkin jo pian 200 000 täytyttyä kiva venttiilin nostimen naputus. Remontti olisi maksanut aivan älyttömiä, joten noudatin ohjetta tiiviimmästä öljynvaihtovälistä. Normiajossa kulutus oli kurissa, mutta pari kertaa vedettiin isoa hevosta. Silloin kuultus meni tuonne 25 litran kieppeisiin. Turun treissulla piti tankata kaksi kertaa, vaikka oli 70 litran tankki.
Manuaalilaatikko alkoi myös kenkkuilemaan aika aikaisessa vaiheessa ja kiva oli peruutella, kun joka kerta pakin kytkennässä kuului aikamoinen rusaus laatikosta. No, eihän auton käsittelytaidolla muutenkaan tarvitse kehua.
Auton kaikkien varusteiden toiminta oli lähinnä arvaamatonta. Keskuslukitus oli sellainen, että minulla oli käytännössä kolme vuotta takaluukku auki. Ei käynyt rosvoja kertaakaan. Pari kertaa, kun laitoin sen avaimella kiinni, sitä ei meinannut saada auki millään.
Mittaristossa ei oikein mikään toiminut normaalisti koko aikaa. Bensamittari ei toiminut koskaan kuin ylemmällä puoliskolla. Tripin näytöllä mentiin ja vetohommissa tankattiin 250 kilometrin välein.
Nopeus ja kiekkamittarit olivat todella hauskat, koska ne silloin tällöin pamahtivat rajoittimeen käynnistäessä ja jäivät sinne. Pahinta oli kuitenkin, kun kaikki valot sammuivat varoittamatta kesken ajomatkan marraskuisena iltana. Onneksi oli suora tie.
Etuovien lukot oli kivat. Niissä oli joku pystysuora tappi, joka kuluessaan putosi ja esti ovien avaamisen ulkoa. Näitä onneksi pystyi korjaamaan.
Auto oli minulla neljä vuotta ja ehdottomasti parasta siinä olivat tilat. Ne olivat loistavat ja oli se mukava toimiessaan.
Eka jenkki oli Pontiac Transport 1990 luvulta. Maksoi ostaessa 60 000 markkaa ja mittarissa oli vajaat 200 000 km. Kori oli läpivärjättyä lasikuitua ja siis huoleton. Se olikin ainut huoleton osa siinä vehkeessä.
Kone siinä oli euroversio eli Opelin 2,2 litrainen nelikko. Sinänsä ihan riittävä suhteellisen kevyeen tila-autoon, mutta täydellä pokalla liian pieni. Harvoin niissä kuitenkaan täyttä pokaa näkee. Koneeseen ilmestyi kuitenkin jo pian 200 000 täytyttyä kiva venttiilin nostimen naputus. Remontti olisi maksanut aivan älyttömiä, joten noudatin ohjetta tiiviimmästä öljynvaihtovälistä. Normiajossa kulutus oli kurissa, mutta pari kertaa vedettiin isoa hevosta. Silloin kuultus meni tuonne 25 litran kieppeisiin. Turun treissulla piti tankata kaksi kertaa, vaikka oli 70 litran tankki.
Manuaalilaatikko alkoi myös kenkkuilemaan aika aikaisessa vaiheessa ja kiva oli peruutella, kun joka kerta pakin kytkennässä kuului aikamoinen rusaus laatikosta. No, eihän auton käsittelytaidolla muutenkaan tarvitse kehua.
Auton kaikkien varusteiden toiminta oli lähinnä arvaamatonta. Keskuslukitus oli sellainen, että minulla oli käytännössä kolme vuotta takaluukku auki. Ei käynyt rosvoja kertaakaan. Pari kertaa, kun laitoin sen avaimella kiinni, sitä ei meinannut saada auki millään.
Mittaristossa ei oikein mikään toiminut normaalisti koko aikaa. Bensamittari ei toiminut koskaan kuin ylemmällä puoliskolla. Tripin näytöllä mentiin ja vetohommissa tankattiin 250 kilometrin välein.
Nopeus ja kiekkamittarit olivat todella hauskat, koska ne silloin tällöin pamahtivat rajoittimeen käynnistäessä ja jäivät sinne. Pahinta oli kuitenkin, kun kaikki valot sammuivat varoittamatta kesken ajomatkan marraskuisena iltana. Onneksi oli suora tie.
Etuovien lukot oli kivat. Niissä oli joku pystysuora tappi, joka kuluessaan putosi ja esti ovien avaamisen ulkoa. Näitä onneksi pystyi korjaamaan.
Auto oli minulla neljä vuotta ja ehdottomasti parasta siinä olivat tilat. Ne olivat loistavat ja oli se mukava toimiessaan.
Eka autoni oli Volkkari Jetta vuosimallia -87. Moottorina bensa-1.6 ja varustetasona CarvaLakki eli CL. Alussa oli melkoinen koliseva pomppulauta, mutta etuiskarit, alapallonivelet ja raidepäät vaihdettuani kulku muuttui mukavaksi. Pierburgin pahamaineisella kaasarilla varustettu moottori meinasi välillä röpötellä kiihdyttäessä, mutta kierroksia saatuaan kävi kuitenkin asianmukaisesti. Eka talvi tuli ajeltua ilman lohkolämppäriä. -25 asteessa lähti käyntiin ilman lämmitystä juuri ja juuri mutta sitä kylmemmässä enää ei. Talven jälkeen huomasin, että lohkarin panssarikaapelin liitos oli irti.
Ruostehan tuota autoa meinasi vaivata. Pikkuisen lankaa ja käläkäläpurkkia piti välillä tarjota, niin kelpasi leimasedällekin. Auton kohtaloksi koitui lopulta kytkimen hajoaminen, ei ollut rahaa eikä paikkaa korjata kytkintä. Auto piti saada kotipihaan, joten kymmenkunta kilsaa täytyi ajaa kaupungin läpi ilman kytkintä. Liikennevaloissa moottori sammuksiin, ykkönen silmään ja valojen vaihduttua vihreäksi startilla liikkeelle. Vaihteet sisään kierrokset sovittamalla. Vähän rutisi mutta meni kuitenkin. Autolle löytyi lopulta jopa ostaja, joka ajoi auton Oulusta Kuopioon ilman kytkintä.
Ruostehan tuota autoa meinasi vaivata. Pikkuisen lankaa ja käläkäläpurkkia piti välillä tarjota, niin kelpasi leimasedällekin. Auton kohtaloksi koitui lopulta kytkimen hajoaminen, ei ollut rahaa eikä paikkaa korjata kytkintä. Auto piti saada kotipihaan, joten kymmenkunta kilsaa täytyi ajaa kaupungin läpi ilman kytkintä. Liikennevaloissa moottori sammuksiin, ykkönen silmään ja valojen vaihduttua vihreäksi startilla liikkeelle. Vaihteet sisään kierrokset sovittamalla. Vähän rutisi mutta meni kuitenkin. Autolle löytyi lopulta jopa ostaja, joka ajoi auton Oulusta Kuopioon ilman kytkintä.
S204, AZT250
Vaikka edellisestä kirjoituksesta unohtui pari raflaavaa jenkkiauton vikaa, siirrytään tässä kuitenkin siihen seuraavaan jenkkiin. Sekin oli Transportti, mutta tällä kertaa Chevrolet ja vm. 2000. Oikeaa peltiä, 3,35 litrainen kone ja GM:n tomaattiloota. Toimiessaan aivan kertakaikkisen mainio peli, mutta tämän kanssa tarvittiin ensimmäisen kerran kuluttajaneuvojan panosta. Toki se kertoo myös myyjän tasosta, mutta oli siinä autollakin ansionsa.
Ostin 185 000 ajettuna ja se maksoi 11 000 €. Kausi alkoi heti hankalasti, kun motorin vikavalo paloi lähes kaiken aikaa. Myyjän piikkiin vaihdettiin EGR-venttiili ja valo häipyi hetkeksi silmistä.
Seuraava havainto oli, ettei ilmastointi pelitä No, myyjä ilmoittaa, että auto viedään hänen kustannuksellaan Porvooseen laitettavaksi. Auto on vajaan viikon veke himasta ja kas ilmastointi ei toimi. Myyjä vaikertelee ja kiemurtelee ja haluaa viedä sen taas jollekin ihme pajalla viikoksi. Vähän vituttaa ja alan itse hoitamaan asiaa. Käy ilmi, että aineet häviää irtonaisen putken sauman kautta. Samalla käy ilmi, että saumaus on tehty GM:n omalla menetelmällä ja no can do. GM:n menetelmää osaavaa ei löytynyt ihan helpolla.
Menee muutama viikko ja kas moottirivalo palaa taas upean keltaisena. Myyjää ei kiinnosta. Vika ei näytä tarttuvan kenenkään testeriin. Vikaa ei ole, mutta valo palaa. Lopulta pahamaineinen Metro-auto löytää vian, pakosarjassa halkeama. Korjauslasku on aivan järjetön, katkenneen pultin auki poraus useamman satasen. Myyjää ei muuten kiinnosta.
Mennään pari kuukautta ja auton mittarissa on jo 195 000 km. Vaihdelaatikko huutaa kuin nälkäinen susilauma Kuhmon metissä. Vaihdot on sellaisia, että niskatuetta saisi vammoja. Lopulta mennään niin, että moottoritiellä laatikko vetää yllättäen kakkoselle ja GM:n työntötankokone on lentää penkalle.
Myyjää ei kiinnosta nytkään. Auto on neljä viikkoa pukeilla ja elvytetään purkuosalla. Kun liikenteseen päästään ei mene viikkoakaan, kun käynti menee aivan mahdottomaksi, nokka-akselin asentoanturi hajalla, muutama satanen kuluu taas.
Vielä kuukausi ja kannen tiiviste kilahtaa, lasku jälleen hirveä ja auto telakalla muutaman viikon.
Tässä vaiheessa paloi pinna ja lähetin myyjälle reklamaation, jossa tykkäsin olevan kohtuutonta, että 11 000:n auto vaatii lähes 5 000:n edestä korjausta ensimmäisen puolen vuoden aikana. Ei kiinnosta myyjää, mutta kuluttajaviranomaista kiinnostaa. Myyjä joutuu myöntämään, että joka vikaa on tarjottu hoidettavaksi, mutta ei ole kiinnostanut. Saman päivänä saan tarjouksen 1 500 € alennuksesta. Viranomainen pitää pienenä, mutta liike on lopettamassa ja todennäkösiesti myöhemmin ei saisi mitään ulos, eli puolitoista tonnia otetaan.
Tämän jälkeen auto alkaakin ihmeekseni toimia. Tilla on helkkaristi, kiva ajaa ja kulutuskin vain V70 tasoa. Välillä kaduttaneseen ostokseen alkaa jo kiintyä.
Sitten tulee välttämätön auton tarve ja mitä HELVETTIÄ! Hirveä mottorin kierroksia seuraava nakutus. Tutun jenkkispesialistin pakeille (näitten oppii tuntemaan asentajia) ja ihme tsäkällä asia selviää siinä: keinuvivun laakeri on hajonnut. Auto jää siihen ja isäntä fillarilla jobbarin puheille. Taloon tulee ensimmäinen kakkosauto - 600 euron Micra.
Letukka oli tämän jälkeen vielä pari vuotta, minä aikana se oli lavetin kyydissä kaksi kertaa. Lapsilla oli tavattoman hauskaa, kun pääsi taksilla kotiin ja auto nostettiin lavalle. Nämä viat olivat aika tavallisia - vesipumpun jumitus katkaisi moniurahihnan ja akku pimahti kertalaakilla.
Jenkeistä jäi teknisesti paska kuva, kun oli kaksi oikein kamalaa vikapesäkettä, mutta jotain erittäin hyvää niissä on. Molemmat olivat erittäin mukavia ja toimiessaan helppokäyttöisiä autoja. Ajo-ominaisuudet ovat normaaliin ajoon hyvät, autot ovat hiljaisia ja normiliikenteeseen suorituskykyisiä. Eikä oikeakaan jenkki ollut mikään juoppo. Se ei vienyt missään olosuhteissa lähellekään ML 320 lukemia. Ei siinä ollut nelivetoakaan.
Ostin 185 000 ajettuna ja se maksoi 11 000 €. Kausi alkoi heti hankalasti, kun motorin vikavalo paloi lähes kaiken aikaa. Myyjän piikkiin vaihdettiin EGR-venttiili ja valo häipyi hetkeksi silmistä.
Seuraava havainto oli, ettei ilmastointi pelitä No, myyjä ilmoittaa, että auto viedään hänen kustannuksellaan Porvooseen laitettavaksi. Auto on vajaan viikon veke himasta ja kas ilmastointi ei toimi. Myyjä vaikertelee ja kiemurtelee ja haluaa viedä sen taas jollekin ihme pajalla viikoksi. Vähän vituttaa ja alan itse hoitamaan asiaa. Käy ilmi, että aineet häviää irtonaisen putken sauman kautta. Samalla käy ilmi, että saumaus on tehty GM:n omalla menetelmällä ja no can do. GM:n menetelmää osaavaa ei löytynyt ihan helpolla.
Menee muutama viikko ja kas moottirivalo palaa taas upean keltaisena. Myyjää ei kiinnosta. Vika ei näytä tarttuvan kenenkään testeriin. Vikaa ei ole, mutta valo palaa. Lopulta pahamaineinen Metro-auto löytää vian, pakosarjassa halkeama. Korjauslasku on aivan järjetön, katkenneen pultin auki poraus useamman satasen. Myyjää ei muuten kiinnosta.
Mennään pari kuukautta ja auton mittarissa on jo 195 000 km. Vaihdelaatikko huutaa kuin nälkäinen susilauma Kuhmon metissä. Vaihdot on sellaisia, että niskatuetta saisi vammoja. Lopulta mennään niin, että moottoritiellä laatikko vetää yllättäen kakkoselle ja GM:n työntötankokone on lentää penkalle.
Myyjää ei kiinnosta nytkään. Auto on neljä viikkoa pukeilla ja elvytetään purkuosalla. Kun liikenteseen päästään ei mene viikkoakaan, kun käynti menee aivan mahdottomaksi, nokka-akselin asentoanturi hajalla, muutama satanen kuluu taas.
Vielä kuukausi ja kannen tiiviste kilahtaa, lasku jälleen hirveä ja auto telakalla muutaman viikon.
Tässä vaiheessa paloi pinna ja lähetin myyjälle reklamaation, jossa tykkäsin olevan kohtuutonta, että 11 000:n auto vaatii lähes 5 000:n edestä korjausta ensimmäisen puolen vuoden aikana. Ei kiinnosta myyjää, mutta kuluttajaviranomaista kiinnostaa. Myyjä joutuu myöntämään, että joka vikaa on tarjottu hoidettavaksi, mutta ei ole kiinnostanut. Saman päivänä saan tarjouksen 1 500 € alennuksesta. Viranomainen pitää pienenä, mutta liike on lopettamassa ja todennäkösiesti myöhemmin ei saisi mitään ulos, eli puolitoista tonnia otetaan.
Tämän jälkeen auto alkaakin ihmeekseni toimia. Tilla on helkkaristi, kiva ajaa ja kulutuskin vain V70 tasoa. Välillä kaduttaneseen ostokseen alkaa jo kiintyä.
Sitten tulee välttämätön auton tarve ja mitä HELVETTIÄ! Hirveä mottorin kierroksia seuraava nakutus. Tutun jenkkispesialistin pakeille (näitten oppii tuntemaan asentajia) ja ihme tsäkällä asia selviää siinä: keinuvivun laakeri on hajonnut. Auto jää siihen ja isäntä fillarilla jobbarin puheille. Taloon tulee ensimmäinen kakkosauto - 600 euron Micra.
Letukka oli tämän jälkeen vielä pari vuotta, minä aikana se oli lavetin kyydissä kaksi kertaa. Lapsilla oli tavattoman hauskaa, kun pääsi taksilla kotiin ja auto nostettiin lavalle. Nämä viat olivat aika tavallisia - vesipumpun jumitus katkaisi moniurahihnan ja akku pimahti kertalaakilla.
Jenkeistä jäi teknisesti paska kuva, kun oli kaksi oikein kamalaa vikapesäkettä, mutta jotain erittäin hyvää niissä on. Molemmat olivat erittäin mukavia ja toimiessaan helppokäyttöisiä autoja. Ajo-ominaisuudet ovat normaaliin ajoon hyvät, autot ovat hiljaisia ja normiliikenteeseen suorituskykyisiä. Eikä oikeakaan jenkki ollut mikään juoppo. Se ei vienyt missään olosuhteissa lähellekään ML 320 lukemia. Ei siinä ollut nelivetoakaan.
-
cupee
- Viestit: 500
- Liittynyt: 20.4.2006 12:38
- Paikkakunta: (Nilsinki, liitetty Skopjeen (Kuopio)) nyk.Esponski ja nyt Vantajasews tai Vandoo ki
[quote="cupee"]
tuosta malli Kleinbussissta. Ei se meidän yksilö noin hyvän näköinen ollut.
No niin - pääsin tuosta Kleinbussista kertomaan jo. Näin muuten Espoon Suomenojan katsastuksella viime torstaina kunnostetun kleinbussin. Hyvän näköinen oli. Moottorina 2.0 litrainen, kyselin omistajalta. Sehän oli jo harvinainen moottori.
Noitten Taunusten ja rellujen ja mitä siinä nyt oli Escorttia niin hankin sitten elämäni ensimmäisen auton uutena ihan kaupasta. Siis autokauppiaalta. Takkut ja kaikki ja 0 km mittarissa. !
Auto oli - (siis pitää ottaa huomioon, oltiin nuoria, eka lapsi ja aika oli 80-luvun alkua) siis .... tadataaa aito , punainen farkku NISSAN Cherry 1200 , tai jotain mikä se luku nyt oli??
No se oli ihan mukava, paitsi että ympäristö vihasi sitä autoa. Sitä kolhittiin eri aikoina milloin mistä suunnasta. 2 kertaa siitä vietiin (kolaroimalla) etulokasuoja, jonain uutena vuonna siihen lensi joitain jätti kiinanpommeja ja teki melkoiset kuhmut kattoon ja oviin ja sitten "punkkarit" vielä sprayasi auton. Tämän auto taisi sitten olla se taitekohta, jossa siirryimme Mersuun. Sillä lopuksi eräällä tiellä Berliinin keskustassa helmikuisena aamuna meitä tuli vanha pystylamppumersu vastaan, joka menetti autonsa hallinnan vähäsen liukkauden takia ja törmäsi vasempaan kylkeen menosuunnassa ja ovet sekä B-pilari menivät Nissanista lyttyyn. Meidän ei käyny kuinkaan ja auto ostettiin vielä rahalla pois romuttamoon ja vakuutuksesta saatiin lunastushinta pois. Sillä rahalla taidettiin ostaa hirsimökki Suomesta.
Katotaan onnistuisko liittää kuva....
- no ei taida nyt onnistua.
tuosta malli Kleinbussissta. Ei se meidän yksilö noin hyvän näköinen ollut.
No niin - pääsin tuosta Kleinbussista kertomaan jo. Näin muuten Espoon Suomenojan katsastuksella viime torstaina kunnostetun kleinbussin. Hyvän näköinen oli. Moottorina 2.0 litrainen, kyselin omistajalta. Sehän oli jo harvinainen moottori.
Noitten Taunusten ja rellujen ja mitä siinä nyt oli Escorttia niin hankin sitten elämäni ensimmäisen auton uutena ihan kaupasta. Siis autokauppiaalta. Takkut ja kaikki ja 0 km mittarissa. !
Auto oli - (siis pitää ottaa huomioon, oltiin nuoria, eka lapsi ja aika oli 80-luvun alkua) siis .... tadataaa aito , punainen farkku NISSAN Cherry 1200 , tai jotain mikä se luku nyt oli??
No se oli ihan mukava, paitsi että ympäristö vihasi sitä autoa. Sitä kolhittiin eri aikoina milloin mistä suunnasta. 2 kertaa siitä vietiin (kolaroimalla) etulokasuoja, jonain uutena vuonna siihen lensi joitain jätti kiinanpommeja ja teki melkoiset kuhmut kattoon ja oviin ja sitten "punkkarit" vielä sprayasi auton. Tämän auto taisi sitten olla se taitekohta, jossa siirryimme Mersuun. Sillä lopuksi eräällä tiellä Berliinin keskustassa helmikuisena aamuna meitä tuli vanha pystylamppumersu vastaan, joka menetti autonsa hallinnan vähäsen liukkauden takia ja törmäsi vasempaan kylkeen menosuunnassa ja ovet sekä B-pilari menivät Nissanista lyttyyn. Meidän ei käyny kuinkaan ja auto ostettiin vielä rahalla pois romuttamoon ja vakuutuksesta saatiin lunastushinta pois. Sillä rahalla taidettiin ostaa hirsimökki Suomesta.
Katotaan onnistuisko liittää kuva....
- no ei taida nyt onnistua.