Moottorin huohottamisen syy/seuraus+kokemukset
- Malm
- W123-Spesialisti<br>Räikkäpää
- Viestit: 1657
- Liittynyt: 23.10.2005 18:00
- Paikkakunta: Limika/Oulu

Moro,
Nyt kun olen niin töpinöissäni suunnittelemassa tuohon uuteen autoon kaikkia remontteja, niin ajattelin avata tälläisen yleismaailmallisen tiedetopickin huohottamis syy/seuraus suhteista.
Eli minä itse, en mikään tätä alaa opiskellut ihminen, vain harrastelija. Olen pähkäillyt huohotuksen tulevan moottorin ohivirtauksesta eli kun pytyssä puristetaan painetta niin männänrenkaitten yli valuu liika paine pois ja moottori näin ollen huohottaa.
Olenko oikeilla jäljillä vai kuvittelenko omia?
Minkälaisia kokemuksia porukalla on huohottamisesta?
Itsellä oli noin vuoden ajan käytössä OM601:llä varustettu W124:n eli kansankielellä kakssatanen hirvikoppa. Moottori oli vaihtokone saksasta tilattu ja muka kilometrit olivat 250 tkm kun laskettiin siihen vielä ajetut kilometrit vaihdon jälkeen. Kone toimi kyllä hyvin ja oli pirtsakka, mutta öljyntäyttökorkki ei meinannu pysyä avonaisena paikoillaan tyhjäkäynnillä. Siinä ja siinä oli ettei lähtenyt hyppimään muille maille ja kädessäkin tuntui aika voimakas höhkäys kun kokeili.
Nyt minä olen ihan töpinöissäni tämän OM617:n kanssa, eli suomeksi kolmisatanen mannelavetti. Mittarissa 622tkm, mikä voi olla hyvin paikkaansapitävä sillä kunhan postissa tulee minulle uusi rekisteriote niin siinä tulee olemaan järjestysnumero 5. Eli ei mikään kiertopalkinto. Tämä ei huohota ei sitten yhtään. Taino, ainakaan 20km ajamisen jälkeen, en tiiä sitten 300km motarilla niin saattaa sieltä pikkuhönkäys tulla. Ei ehkä ole pirtsakoin OM617 millä olen ajanut, mutta tähän voi olla niin monta eri syytä, ajattelin tuossa että kunhan katsastan sen, niin vaihdan jakoketjun, ja vien PP:lle, siinä ootellessa voisin sitten säätää vaikka venttiilit
No mutta, kommentoikaa ja kertokaa kokemuksia. Tämähän huohottaminen on vähän samankaltainen legendajuttu kuin öljynpaineetkin mutta kiva näitä on siltikkin lukea
-risto

W203.016
W124.185 (250TD-PA) ® Mesen linttaklubi
W123.130 tallissa lepäilee
Emännällä Passatti
W124.185 (250TD-PA) ® Mesen linttaklubi
W123.130 tallissa lepäilee
Emännällä Passatti
- Malm
- W123-Spesialisti<br>Räikkäpää
- Viestit: 1657
- Liittynyt: 23.10.2005 18:00
- Paikkakunta: Limika/Oulu
Juu, saataahan se olla niin että mulla tuo kone puskee kaikki paineet kansipahvin välistä kun on niin paskanen ettei viittiny ees kuvaa ottaa
No ei vaiteskaan, tokkopa tuo edes kävis jos asia olisi näin.

Viimeksi muokannut Malm, 20.2.2006 22:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
W203.016
W124.185 (250TD-PA) ® Mesen linttaklubi
W123.130 tallissa lepäilee
Emännällä Passatti
W124.185 (250TD-PA) ® Mesen linttaklubi
W123.130 tallissa lepäilee
Emännällä Passatti
Saksanpeleissä huohotus johtuu monesti siitä, että niillä on ajettu pitkiä öljynvaihtoväleja huonoilla öljyilla. Männänrenkaat ovat sen takia jumissa, eiväkä tiivistä kunnolla.
Huohotuksesta ei oikeastaan ole sen kummemmin haittaa. Saattaapahan öljyä kulua normaalia enemmän. Sylinterikansi, jakoketju ja ruiskutusjärjestelmä määräävät moottorin käynnin, pirteyden ja kulutuksen. Huohottava saksantuontikone saattaa siis oikeasti olla vähän ajettu. Ainoastaa männänrenkaat ovat jumissa. Jos öljyt on vaihdettu ajallaan, eikä ole ajettu millään kuralla, niin ei huohotusta juurikaan ole vielä 0,5 miljoonan jälkeenkään.
Itse ostin 320tkm ajetun saksantuonti 300D-moottorin. Huohottimesta puski sankka höyrypilvi. Moottori oli kuitenkin pirteä, öljynpaineet hyvät, eikä se öljyäkään juuri syönyt. Pidin kilometrejä lähinnä vitsinä kunnes jouduin moottorin kuitenkin avaamaan 15km myöhemmin. Siinä ei ollut merkkejä suurista ajomääristä. Jakoketjun alkuperäinen laahainkaan ei ollut kulunut kuin juuri havaittavasti. Moottori oli vain saatu niin tukkoon huonoilla öljyilla ja huoltamattomuudella että se huohotti.

MB E 300D -93
MB E 320cdi -99
MB E 320cdi -99
Juu. Ei se huohotus pahasta ole ennenkuin kone alkaa huohottamaan niin paljon että huohotus ilma ei kerkeä poistua huohotinputken kautta pihalle.
Sen jälkee alkaa moottorin sisällä paine nousta niin korkeaksi että öljytikku pullahtaa pihalle ja kone pukkaa öljyt mittatikun kautta pihalle.yms. stefoista vuotaa jne...
Tasainen puhallu öljykorkista antaa merkkejä siitä että jokainen sylinteri "vuotaa" suunnilleen samanverran ohi. Vastaavasti "puksuttava" puhallus viittaa siihen että vain yksi sylinteri puhaltaa ohi. Joka taas voi viitata katkenneeseen männänrenkaaseen.

Mitäs teboilin rasvaa käytitte jotta saitte rallattelloo?HVM kirjoitti:Tuo Perttu-tohtori se tietää, omat ja tuttavien kokemukset ovat samansuuntaisia. Ässän öljynvaihtolapussa luki jotain "#!%¤#!/" Minulle tullessaan kone rallatti, Teboilin rasvoilla rallatti vielä runsaammin.
Siitä se on asettunut kun sai pesun ja muuta kuin kalanmaksaöljyä sisäänsä.
Itse olen ajatellut shpd:t vaihtaa meseen...
W124 E320 TE
VW 1200
Honda CBR 1000 F
VW 1200
Honda CBR 1000 F
No miun tapauksessa Diamondia. Tiiselipuolen rasvoista en tiedä mitään.Sami R kirjoitti:Mitäs teboilin rasvaa käytitte jotta saitte rallattelloo?HVM kirjoitti:Tuo Perttu-tohtori se tietää, omat ja tuttavien kokemukset ovat samansuuntaisia. Ässän öljynvaihtolapussa luki jotain "#!%¤#!/" Minulle tullessaan kone rallatti, Teboilin rasvoilla rallatti vielä runsaammin.
Siitä se on asettunut kun sai pesun ja muuta kuin kalanmaksaöljyä sisäänsä.
Itse olen ajatellut shpd:t vaihtaa meseen...
Joo o.
Kiisselirasvat, esim. mineraali shpd:t ovat kyllä toimineet ihan hyvin mersuissa. Hintakin on kohtuullinen, vrt mobil. Luokitukset ovat tosa tebikan shpd:ssä kyllä himpun verran huonommat, kuin delvac mx 15W40. Mutta vanhaan koneeseen riittää hyvin MB 228.3.
^Olikos sulla hydr. nostajat jotka rallatteli?
Ne saattoivat olla tukossa, ja paineita ei kertynyt tarpeeksi.
Millä öljyillä sait rallattelun loppumaan?
Pesitkö koneen millä aineilla?

Hydraulisetpa hyvinkin. Raplatus loppui Shellin Helixillä, ja ilman mitään pesua. Seuraavassa vaihdossa käytin pesuaineet koneessa, fortea se ei ollut, ja merkkiä en enää muista. Sitten vaihdettiinkin sujuvasti Esson ultroniin, ja siitä sitten Castrollin magnateciin.Sami R kirjoitti:Joo o.
Kiisselirasvat, esim. mineraali shpd:t ovat kyllä toimineet ihan hyvin mersuissa. Hintakin on kohtuullinen, vrt mobil. Luokitukset ovat tosa tebikan shpd:ssä kyllä himpun verran huonommat, kuin delvac mx 15W40. Mutta vanhaan koneeseen riittää hyvin MB 228.3.
^Olikos sulla hydr. nostajat jotka rallatteli?
Ne saattoivat olla tukossa, ja paineita ei kertynyt tarpeeksi.
Millä öljyillä sait rallattelun loppumaan?
Pesitkö koneen millä aineilla?
Castrollissa taidetaan pysytellä.
Serkkupoika nuukana äijänä suunnitteli Volkkarin 1.6l dieselkoneeseen aikoinaan avarampia huohotusväyliä, kun vakiovermeet ei enää riittäneet...
Aika hyvin se kuitenkin kittuutti sillä menemään, olikohan tuolla jotakin 800 000km kantturoille konetta avaamatta ajeltu, kun kävi viskaamassa sen paalaamoon...

Vähän vanha ketju mutta pakko kysyä... Autoni 190e vuosimallia -91 oli tossa sähköpajalla ja kun kävin hakemassa auton pois niin korjaaja sanoi että huomasi auton huohottavan aika lailla ja että kannattaisi näyttää jollekin. No, kävin yhdelle korjaajalle näyttämässä, mies avasi öljykorkin ja sehän puhalsi aika lailla ilmaa sieltä. Muuta se ei osannut sitten sanoa kuitenkaan kuin että vie merkkihuoltoon.
Onko toi nyt sitten "normaalia" huohotusta vai olenko nyt niin sanotusti kusessa ja koneremontti edessä?

Jos auto toimii hyvin eikä vie litratolkulla öljyä niin ei kannata tehä mitään muuta ku ajaa vaan.J kirjoitti:Vähän vanha ketju mutta pakko kysyä... Autoni 190e vuosimallia -91 oli tossa sähköpajalla ja kun kävin hakemassa auton pois niin korjaaja sanoi että huomasi auton huohottavan aika lailla ja että kannattaisi näyttää jollekin. No, kävin yhdelle korjaajalle näyttämässä, mies avasi öljykorkin ja sehän puhalsi aika lailla ilmaa sieltä. Muuta se ei osannut sitten sanoa kuitenkaan kuin että vie merkkihuoltoon.
Onko toi nyt sitten "normaalia" huohotusta vai olenko nyt niin sanotusti kusessa ja koneremontti edessä?
W123 300TD farkkupaku
W123 300 turbodiesel sedan
W123 300 turbodiesel sedan
Joo elikkä aja meneen vaan .J kirjoitti:Tyhjäkäynnin kanssa on ollu ongelmia (sammuillu valoihin ym.) mutta nyt ne on kunnossa eikä vie öljyä, ainakaan litrakaupalla Ajossa en oo huomannu mitään outoa.jari_w123 kirjoitti:Jos auto toimii hyvin eikä vie litratolkulla öljyä niin ei kannata tehä mitään muuta ku ajaa vaan.
W123 300TD farkkupaku
W123 300 turbodiesel sedan
W123 300 turbodiesel sedan