Yleistä lisävaloista keskustelutopic.
Kyllä minulla(kin) meni jollain tapaa luottamus noihin testeihin kun noita lähemmin tarkastelin.Meissenkeri kirjoitti:Pappi, näetkö niistä Jussi Mäen kuvista jotenkin kameran asetukset?
Tuntuu kummalliselta että 1 lux raja metreissä on hyvin lähellä tosiaan, mutta kuvat ovat kovin erin näköisiä, mutta ei tämä ole ensimmäinen kerta kun minä en ole ymmärtänyt jotakin oikein
Blogissa lukee
ja kuvien perusteella olisinkin valaisinta valitsemassa jos tuon testin perusteella ostoksille lähtisin, "yhden luksin raja" on jostain syystä mittaus jonka saa tuossa unohtaaJussinmäki kirjoitti: Siksi osa valaisimista näyttää huomattavasti heikkotehoisemmalle, tai ylikirkkaalle todelliseen käyttökokemukseen verrattuna. Tämä siksi, että valaisimien erojen vertaaminen olisi helpompaa.

-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 04.10.2016 21:09
- Paikkakunta: Lapua
Tervehdys, tosiaan varmaan ensi viikolla saamme uuden 2016-17 vertailun ulos.
Tuohon viime vuonna tehtyyn vertailuun kannattaa tosiaan keskittyä ja lukea koko blogin teksti läpi, niin se ehkä aukee vähän paremmin.
Ajattelin vähän kertoa aiheesta, eli kyseessähän on tosiaan vertailu, ei virallinen testi.
Pyrimme tekemään asiat niin hyvin kuin ne ilman laboratorio olosuhteita pystyy tekemään. Tarkoituksena ei ole ketään julistaa voittajaksi, vaan kuvilla näyttää asiakkaille mitä eroa eri valaisimilla on.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa asiakkaille jotka ostavat ns. Näkemättä tuotetta.
Lux mittaus on herättänyt kysymyksiä, edelleenkään näitä emme ole voineet tehdä labra olosuhteissa, mutta tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään omassa vertailussamme.
Olemme siis mitanneet missäkohtaa teho putoaa yhteen luxiin.
Se jatkuu sen jälkeen vielä eri mitan riippuen valaisemesta. Pitää myös muistaa että se on mitattu vain tieltä.
Joissain valoissa saattaa keilan leveys hämätä sen näyttävän suhteessa tieltä mitattuun luxiin paremmalta tai huonommalta. Tämä oli viime vuonna erittäin mielenkiintoinen mittaus jossa saimme itselle paljon dataa, tämän vuoden testissä ei ollut mahdollisuutta mitata luxia, koska otimme noin 80 kuvaa, ja sessiossa meni pelkissä kuvauksissa koko yö.
Ilmoitamme uudessa vertailussa jälleen lukitut kamera arvot jotka on haettu vastaamaan suurin piirtein samaa kuin katsoisi valoa luonnossa silmillä.
Kuten kaikki tietää, kuvista saa juuri sellaisia kun haluaa, mutta meidän tarkoitus on vain havainnollistaa eri valaisimien erot toisiinsa verrattun.
Kun itse myymme paljon valoja, tämä syksyn kuvaus on meille erittäin tärkeä että osaamme kertoa kaikista valoista kuinka ne oikeasti toimivat eri asennuskorkeuksissa ja erilaisten lähivalojen kanssa yhdessä.
En tiedä auttoiko tämä nyt varsinaisesti ketään, mutta soittamalla ja postia lähettämällä saa lisää infoa mikäli valo asiat askarruttavat
Ja muistakaa, että yksikään valo ei ole samanlainen. Kaikissa valoissa on todella suuria eroja, eikä se tehokkain ole monestikkaan se paras vaihtoehto.
Jatkaa vain keskustelua, näitä on mielenkiintoista lukea.
Tännehän voisi mb miehille laittaa vaikka pienen ale koodin joksikin aikaa voimaan

heh heh... äidinkieli on ollut koulussa vähä heikkoa....
Tapletilla kirjoittelen, niin siitä oikein tahdo tulla mittään.
Juu, katotaan missä vaiheessa Tuomas saa vertailun valmiiksi, kovasti sitä odotellaan, aikaa siinä eniten vie rajaustyökalun tekeminen, millä saa valmistajaa ym. ym. rajattua. Tänä vuonna kuvasimme myös 3.2m korkeudesta muutamia valoja, eli kuorma-autojen lippa / katto asennus korkeudelta.
Ehkä noin viikko niin alkaa varmaan olemaan lähellä. Myyntityön ohella kun sitä Tuomas tekee, niin ei pääse keskittymään 100% vertailun tekemiseen.
Tuossa vapautuu omasta vuoden vanhasta vitosta valojen ketto teline, jos sellaiselle on tarvetta. Putki ei ole 25mm kiiltava rosteri, ja sen tarkoitus on ollut vain että saadaan valot katolle kiinni ja herättämään ajatuksia puolesta ja vastaan
Kohta laitamme 5X NBB Spesial Edition viton keulaan samalla ajatuksella.
Toki niistä ei laiteta toimintaan kuin 3 kpl keskeltä, koska muuten tulee liikaa valoa tielle ja liian kauas. Joutuu niin pirun varhain vaihtaa lähivaloille.
Muutenkin on tulossa monenlaisia kilpi telineitä monelle valolle, jotta kohta saa kaikki toteuttaa villeimmät valo asennukset
[/img]

Luxi rajasta vielä.
Vaikka monella valolla olisi erittäin lähellä metreissä sama luxi arvo, ei se tarkoita sitä että valokeila olisi samanlainen näiden valojen välillä.
Osassa valoista keila lähtee osumaan tiehen vasta kauempana, toisissa valoissa heti auton edestä, toisissa valoissa on keilalla leveyttä, toisissa kapeampi, silti 1 luxin raja voi olla metreissä lähellä samaa.
Ennen kun oli vain halogen valoja, tiesi suoraan reffin perusteella suuriinpiirtein miltä keila näyttää.
Nyt kun on led valoista kysymys, 17,5 ref keila voi olla ihan mitä sattuu ja valoteho samoin miten vaan. Riippuu paljonko sitä valoa hajoaa ylös ja sivuille.

Saapas nähhä mitä sitä pitää Amperan keulalle keksiä
Mikolla ois varmaan jotain "pieniruokaista" lediä tarjolla
Samalla kaikki muutkin valot sähköisen värisiksi ledeiksi 

Pirkka-Tesla eli Opel Ampera -12 sähkölelu.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus
W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
MB 313 CDI Kasten -00.
Lavetti - yhteishuoltajuus

W126 300SD -84 talviunilla.
Triumph Daytona 675.
Yamaha T-Max 500.
EQE työautona.
Mukava lukea Mikon näkemyksiä valoista. Tuollaisen valotestin tekeminen vaatii kyllä aikaa ja viitseliäisyyttä. Kiitos tehdystä työstä.
Nuo ledbar tyyppiset valot on mielenkiintoisia. Autoon en ole vielä asentanut yhtään, mutta mönkijöissä nämä on tulleet tutuiksi. Ledbarin suuntaaminen on oma hommansa.
Aihetta sivuten, tässä video allekirjoittaneen mönkijästä:
https://www.youtube.com/watch?v=5dguh6v4_5c
Videota ei ole korjattu / muokattu. Kamera oli tuolloin Garmin Virb, jonka hämäränäkö oli ihan ok. Voisi kuvata uudemmalla Sonylla tässä joku ilta uuden videon.
Videolla näkee sen, mistä täälläkin on kirjoitettu. Tuohon eteen tulee järkyttävä määrä valoa, joka "palaa" videolla puhki. Luonnossa tuo ei noin häiritsevä ole, mutta kuitenkin... 
Nuo ledbar tyyppiset valot on mielenkiintoisia. Autoon en ole vielä asentanut yhtään, mutta mönkijöissä nämä on tulleet tutuiksi. Ledbarin suuntaaminen on oma hommansa.
Aihetta sivuten, tässä video allekirjoittaneen mönkijästä:
https://www.youtube.com/watch?v=5dguh6v4_5c
Videota ei ole korjattu / muokattu. Kamera oli tuolloin Garmin Virb, jonka hämäränäkö oli ihan ok. Voisi kuvata uudemmalla Sonylla tässä joku ilta uuden videon.

Tutulla oli jo vuosia sitten työpakunsa katolla ledbarit joka suunnalle, lisäksi on nyt ilmestynyt muutama suunnattava spottiled.
Täytyy sanoa että näkee hänen töitänsä tehdä vaikka lokakuisessa sadeillassa niin kuin juhannusaamuna päivänvalossa. Kunhan ei vahingossakaan pakun suuntaan erehdy katsomaan.
Tuommoinen kattopatteri on ollut omalla itsellä mietinnässä jo pitkän aikaa, tikku- tai körssiaskin mittaiset ledivalot ne saisi huomattavasti pienemmällä vaivalla istutettua nätisti vaikka henkilöauton yläosiin verrattuna pesuvadin kokoisiin umpiovaloihin.

=====================
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
Oon monasti miettinyt että miksei esim urhailuautoissa voisi käyttää tuulilasin ylänurkista pientä sektoria lisäpitkille? Koteloisi rakenteen ettei valoa tulisi yhtään sisälle ja käyttäisi hyvin pistemäistä pitkää jotta nokkapellin valaistuminen olisi minimaalista. Joskus aikoinaan suunnittelin tällaista Mustangiini, mutta homma jäi koska sillon ei ollut vielä tarpeeksi pieniä ja tehokkaita pitkiä.
Nykyiset...
'14 E500 Coupe
Ollut joskus...
CL63 AMG, SLK55 AMG, CLK55 AMG, CLK55 AMG, BMW 850i V12, Audi A8 V8, Mustang SVT Cobra 32V V8, TownCar 4.6i V8, Capri 2.9i BOA Cosworth, Capri 2.8i
'14 E500 Coupe
Ollut joskus...
CL63 AMG, SLK55 AMG, CLK55 AMG, CLK55 AMG, BMW 850i V12, Audi A8 V8, Mustang SVT Cobra 32V V8, TownCar 4.6i V8, Capri 2.9i BOA Cosworth, Capri 2.8i
Erilliskytkin ei ainakaan meillä päin kelpaa. Tarkistin katsurilta.Easy Rider kirjoitti:Kuis pistät nykyvehkeisiin lisäpitkät, kun ei valonvaihdinta ole. Erilliskatkaisijaviritys ei vissiin kelpaa syyniukolle ja on jo rumiste kojetaulussa, plus että vaatii sen räpsyttelyä kun muuten ei tarvihtis. Jotain purkkeja on vissiin olemassa jokka tutkii valokuvion korkeutta ja suuntaa ja kytkee lisäpitkiä sen mukaan, mutta toimiiko ne, varsinkaan loogisesti ja oikein? Kiusaamatta vastaantulevia suottapäin.
Toimiva purkki ei nuuski valokeilojen korkeutta, vaan se asennetaan ohjaamon CAN-väylälle vahtimaan kojetaulun merkkivaloa. Dealer jo linkittikin koeinstallaation tapahtumaselostukseen.
Xenon ILS valojen kanssa CAN-M8 Highbeam toimii loogisesti täysin oikein, sekä ILS päälla että kuskin vaihtaessa valot. Uudempien LED valojen säädettävyys on niin paljon parempi, että ne pitävät käsittääkseni paljon sinnikkäämmin kaukovalot päällä, mutta vaikkapa edellä ajavan kohdalta varjostettuna. Tällaisessa tilanteessa tuo kontrolleri pitää lisävalot päällä silloinkin kun ei pitäisi. Vaihtoehdoiksi jää ajaa lisävaloilla kaukovalot itse vaihtaen tai kytkimestä lisävalot sammutettuna auton omilla valoilla täysautomatiikalla.
Se, kuinka hyvin automatiikka osaa vaihtaa valot oikein riippuu ihan valoista. Ohittajan etääntyessä edelläni ILS nostaa varovasti valokeilaa kohteliaasti edellä ajavaa seuraten. Nyt viimeinen säätösteppi, jossa kaukovalojen merkkivalo syttyy onkin sitten vähän eri kuin tehtaalta lähtiessä. Kun auton omien 150 - 200 metrin kaukovalojen rinnalle syttyy Jussinmäen mittausten mukaan yhden luksin käyrän 590 metriin työtävä NBB Alpha 225 xenon pari, niin edellä ajava näkee edessään noin 200-metriä pitkän oman varjonsa. Automatiikka siis toimisi kyllä, mutta valot ylittävät säätöalgoritmin olettamat valokeilat niin railakkaasti, ettei tuota kehtaa ajaa automaattivaloilla kuin lisävalot katkaisimesta pimennettynä.
Jollain vilkkaampaan liikenteeseen sopivammilla 200 - 300 metrin kaukovaloilla automatiikka toimisi mielestäni xenonautossa jopa tehtaan valoja paremmin, mutta nämä minun sarvipäiden sekaan mitoitetut ovat selvästi ILS:n valonvaihtoalgoritmille liikaa.
Kuskin ulottuvilla ei ole perinteisiä sähkökatkaisimia, vaan periaatteessa pitkin kojetaulua hajotettu tietokoneen näppäimistö. Jokaisesta näppäinpainalluksesta lähtee tieto eteenpäin CAN-väylällä bittikuviona, jonka kaikki väylällä olevat kontrollerit kuulevat, mutta vain asianmukainen toimilaite tunnistaa ja muut jättävät huomiotta. CAN-väylä on siis broadcast-väylä, eikä internetin tai sähköpostin tapainen yhteen vastaanottajaa osoittava yhteys. Kaikki kuulevat kaiken, ja sitä liikennettä seuraamaan voi ongelmitta asentaa lisähärveleitäkin, kunhan noudattaa linjakuria.JuMu S kirjoitti:perustui johonkin korkeampaan teknologiaan ja tosiaan haisteli orgisxenonien (autoina BMW ja VW) ja niihin liittyvien anturien ym toiminnasta että ajetaanko nyt yksin vai liikenteen seassa. Näiden autojen käyttäjien mukaan toimi ihan jees, mutta jumppa oli katsastukseen ja merkkihuoltoon mennessä jonkunlainen koska teki jotain vikakoodeja muisteihin.
Ongelmia tulee helposti silloin jos lähdetään huijaamaan auton omia laitteita, vaikkapa videot näkyviin ajon aikana vaatii tuossa minun W212:ssa nopeusmittaritiedon väärentämisen. Ja juuri tuosta syystä sitä en tee, koska mm. navi hukkaa paikan sillan alla tai tunnelissa.
Mutta tuon CAN-M8 purkin ei ole tarkoituskaan muuttaa auton väylällä kulkevia komentoja millään tavoin. Se ainoastaan passiivisesti kuuntelee väyläkomentoja tunnistaen ohjaamon väylältä komennon sytyttää sininen merkkivalo mittaritauluun. Tämän komennon väylältä havaittuaan tuo lisäkontrolleri ainoastaan kytkee päälle +12 voltin sähkösyöttönsä, jolla ei ole mitään tekemistä väylän toimintojen kanssa. Vanhanaikainen +12 V releen ohjaus siis pitää erikseen rakentaa autoon, jossa ei kerta kaikkiaan ole olemassa sellaista liitintä, josta saisi ulos tuon +12 V kaukovalojen syttyessä.
Ainakin minun autossani tuo on ollut asenna-ja-konsultoi-kavereillekin asennus, joka on siitä lähtien toiminut täsmälleen kuten pitääkin.
Auto on myös katsastettu valoineen ilman mitään katsastusvirityksiä, eikä NBB:n kokoisia ämpäreitä sivuuteta tarkistamatta niitä kunnolla. Katsuri joutui myöntämään, ettei keksi miten henkilöautoon saisi enempää valoja laillisesti. En keksi minäkään.
Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Hyvä pointti. Etenkin lisäkaukovalossa lähelle muodostuva kirkas läiskä tekee varsinkin sadesäässä tilanteen, jossa kirkkaaseen kohtaan saakka on hyvä näkyvyys, mutta sen ohi ei sitten enää olekaan. Eli valoja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota valokuvion tasaisuuteen. Juuri siksi nämä kuvasi ovatkin hyvä apu.Mikko Jussinmäki kirjoitti:Vaikka monella valolla olisi erittäin lähellä metreissä sama luxi arvo, ei se tarkoita sitä että valokeila olisi samanlainen näiden valojen välillä.
Toinen juttu on oma liikennetilanne. Iso valokuvio hiljaisella lumisella tiellä on komea, mutta ei se paljon lämmitä, jos ajaa suurimman osan ajasta vilkkaassa liikenteessä. Etenkin valokuvion pituudesta tulee rasite liikenteen vilkastuesa.
Mikä tuo NBB Alpha special edition on? En oikein osaa kuvitella mitä vakiomallista puuttuu, mutta ehkä minulla on huono mielikuvitus

Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
740GLE kirjoitti:Etenkin lisäkaukovalossa lähelle muodostuva kirkas läiskä tekee varsinkin sadesäässä tilanteen, jossa kirkkaaseen kohtaan saakka on hyvä näkyvyys, mutta sen ohi ei sitten enää olekaan.
Ongelma korostuu myös lumella. Omalta osaltani olen todennut että apukaukovalo josta tulee paljon valoa lähelle ei ole minun ajopeliin sopiva.
Tehokkaat kaukovalot on tavallaan rasite myös mutkaisella tiellä, ainakin itse joudun jo noilla 190+xenoneilla ajaessa joskus lähivaloille vaihtamalla "kurkkaamaan" onko mutkan takaa tulossa autoa etten sokaise tulijaa.740GLE kirjoitti: Iso valokuvio hiljaisella lumisella tiellä on komea, mutta ei se paljon lämmitä, jos ajaa suurimman osan ajasta vilkkaassa liikenteessä. Etenkin valokuvion pituudesta tulee rasite liikenteen vilkastuesa.
Tuosta kaukovalojen käyttämisestä ja muiden huomioimisesta, ärsyttää suunnattomasti vastaantulijat jotka ei ymmärrä esimerkiksi mäen takaa tullessa vaihtaa niitä lyhyitä vähän ennenku vastaantulija sieltä takaa ilmestyy. Mikä hemmetti siinä on niin vaikeaa? Tarkoitan siis sellaista tilannetta että selvästi näkee että sieltä joku tulee vastaan. No joillakin se älykkyys ei vaan riitä tuollaiseen 

Ainakin omien Xenontuikkujen (Bosch Rallye 225 pistekaukovalot kiinanxenoneilla) valo on niin kirkas että vastaantulijain valojen kajastusta ei kerta kaikkiaan huomaa ninkuin halovaloilla ajellessa.xin811 kirjoitti:Tuosta kaukovalojen käyttämisestä ja muiden huomioimisesta, ärsyttää suunnattomasti vastaantulijat jotka ei ymmärrä esimerkiksi mäen takaa tullessa vaihtaa niitä lyhyitä vähän ennenku vastaantulija sieltä takaa ilmestyy. Mikä hemmetti siinä on niin vaikeaa? Tarkoitan siis sellaista tilannetta että selvästi näkee että sieltä joku tulee vastaan. No joillakin se älykkyys ei vaan riitä tuollaiseen

=====================
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
- ex-Viesti-Lada owners club Finland -
® Mesen Porkkana-klubi
Hörlöplöö. jussinmaki.net uutta valovertailua on tullut tavailtua useampana iltana. Mielenkiintoisia kuvia.
Sellainen huomio että jos testivoittajavaloja on Jussinmäeltä ostamassa niin tämä
http://www.jussinmaki.net/verkkokauppa/ ... 9029-3786/
maksaa 218,90€ / kpl ja on sama valo kuin tämä joka maksaa 345€ / kpl:
http://www.jussinmaki.net/verkkokauppa/ ... 8822-3786/

Omassa w211 on paikallaan 2kpl NBB alpha 55w luminalightsin xenonsarjalla. Valot on kyllä tehokkaat, mutta suunnattomasti ärsyttää kun valot laittaa päälle niin radio ottaa häiriötä niin ettei kuulu muutakuin suhinaa 
Eilen kun kävin tuossa Autodudella ostamassa pesuaineita niin höpöteltiin myyjän kanssa näistä ledilisävaloista (samassa liikkessä Valostore). Kovasti tinkasin että pärjääkö ledit jo esim edellä mainituille valoille. Meinas että nämä on vähintäänkin yhtä tehokkaat http://www.valostore.fi/tuote/led_lisav ... o_serie_9/
Kynnyshän ei olisi kova noita kokeilla, koska lupaavat 30pvä kokeilun jos ei ole tyytyväinen niin rahat saa takaisin. Saa nähä että pitääkö ne tuommoset jossakin vaiheessa vaihtaa tuohon keulalle ja kokeilla

w212
OT:
t.
Risto
Jaa. Enpä oo tuota tiennykkään, että Oulussa oisi tuommoinen paikka. Onko siellä ihan varastot vai pitääkö tilata netistä ja sitte noutaa tuolta? Pitäisi hommata jotain esipesuainetta, joka ei liuottaisi vahoja pinnasta.Mäcciz kirjoitti:Eilen kun kävin tuossa Autodudella ostamassa pesuaineita niin höpöteltiin myyjän kanssa näistä ledilisävaloista (samassa liikkessä Valostore).
t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Joo siitähän se Kärkkäisen kulmilta löytyy. Autohoitotuotteita tuntuu hyllyssä olevan ja noista lisävaloista juurikin pureluxit oli loppu hyllystä, mutta tälle viikkoa oli tulossa.
Sehän ois tuo joulukin tuossa tulossa, jos ostais itelle joululahjaksi nuo valot
Pittääpä laittaa raporttia kun saa aikaseksi hommattua
Sehän ois tuo joulukin tuossa tulossa, jos ostais itelle joululahjaksi nuo valot

Pittääpä laittaa raporttia kun saa aikaseksi hommattua

w212
Ledbarin otin auki kun lasin takana oli kosteutta.
Tämän rakenteen pitäisi olla muka vesitiivis. Ei muuten ole. Purkaminen meni näppärästi, mutta kasaaminen oli toinen juttu. Meinasi sormet loppua kesken.
Helpoimmalla olisi päässyt kun täyttäisi nuo tiivisteurat silikonilla tms ja ruuvaisi sitten kasaan. Jos tämä kerää mönkijässä vettä niin miten sitten autossa? Tiivisteestä tuli elävästi mieleen preservatiivin juuressa oleva vahvike...
Hintaluokka 30-100€ Ebaysta. "Cheap chinese kuttaperkka".

Lasikin oli muovia, johon naarmut saa aikaan melkein ajatuksen voimalla.

Paljon on tullut w212:sta ajettua niin xenoneilla kuin faceliftin ledeilläkin. Hämmästelin itsekin sitä TM:n kuviota, sillä mielestäni se ei kerro koko totuutta. Kuvion mukaan juuri ja juuri 100 metrin kantama pitkille on aika vähän jos vertaa näkymään pimeällä tiellä ajaessa.
Faceliftin lyhyet ledvalot ovat xenoneiden vastaavia kapeammat, mutta pitkät ovat kaikin puolin paremmat. Selvästi leveämmät eli ojat näkyy hyvin ja pituus on mielestäni aikalailla samoissa kuin prefaceliftin xenoneilla uutena. Eivätkä ledit himmene käytössä läheskään niin paljoa mitä xenonit.
Ainahan sitä pituutta voisi olla muutama metri lisää, mutta silti "P*sk*t" ei kuvaa niitä valoja ollenkaan. Hyvä niillä on pimeällä maantiellä ajella ja valokuvion säätö vastaantulijoiden ja edellämenijöiden suhteen toimii hyvin.
Uusilla Multibeameilla en ole ajanut, mutta ainakin TM:n mukaan pitäisi olla huomattavasti paremmat. Mutta ilmeisesti Multibeameissäkin on eroja sillä saman TM:n mukaan CLS:n valot näyttävät pidemmälle kuin W213:n.

2010 TM vertaili Audi A6, BMW 520, Citroen C6, W212 ja Volvo s80. Volvossa oli parhaat kaukovalot bi-xenon + halogeenikaukovalon 5 luksin valovoima kantoi edes noin 170 m tien laidasta laitaan. w212 oli toiseksi paras vieman yli 150 m tuloksella, mikä kuvaa muun joukon huonoutta.
Täällä lähdettiin ihan uusille urille ja asennettiin W124 nokalle Bosch Touringien tilalle tämmöiset etanapannut. Meillä tarjoillaan viikonloppuisin eturuokana tämän näköisistä keramiikkapannuista valkosipulietanoita:

Mittasuoralla havaittiin valotehon kasvaneen aika hurjasti, kuten 2×700 lm valovirran kymmenkertaistamalla odottaa sopiikin. Etanapannu W124 H4 vakiovalojen rinnalla ei silti aivan pärjännyt W212 quad-xenonien 15 luksin lukemalle, mutta ei 200 metrin mittapisteessä mitatussa 12 luksin valovoimassa mitään häpeämistä ole.
Aikasen järeät nuo SAE 210 valaisimen 8×10 W CREE LEDien tehoelektroniikan jäähdytyslevyt. Valaisimen takaseinä on karkeammin rivoitettu kuin JaWan sylinterikansi ja nuo etanapannut painavat yli 2 kiloa / kappale. Mutta tulee niihin myös valo.
LEDien tapaan kirkas läiskä nokan edessä erottuu, mutta valoa riittää myös kauemmas.
Erityismaininta järeästä kiinnitysjalustasta, joka on erittäin tukevaa työtä ja helppo säätää. Ei isoissa xenonvaloissa mitään vikaa ole, mutta niiden asennussyvyys on vaan hankala näissä malleissa, joissa säleikkö nousee kokepellin mukana.
Täällä lähdettiin ihan uusille urille ja asennettiin W124 nokalle Bosch Touringien tilalle tämmöiset etanapannut. Meillä tarjoillaan viikonloppuisin eturuokana tämän näköisistä keramiikkapannuista valkosipulietanoita:

Mittasuoralla havaittiin valotehon kasvaneen aika hurjasti, kuten 2×700 lm valovirran kymmenkertaistamalla odottaa sopiikin. Etanapannu W124 H4 vakiovalojen rinnalla ei silti aivan pärjännyt W212 quad-xenonien 15 luksin lukemalle, mutta ei 200 metrin mittapisteessä mitatussa 12 luksin valovoimassa mitään häpeämistä ole.
Aikasen järeät nuo SAE 210 valaisimen 8×10 W CREE LEDien tehoelektroniikan jäähdytyslevyt. Valaisimen takaseinä on karkeammin rivoitettu kuin JaWan sylinterikansi ja nuo etanapannut painavat yli 2 kiloa / kappale. Mutta tulee niihin myös valo.
LEDien tapaan kirkas läiskä nokan edessä erottuu, mutta valoa riittää myös kauemmas.
Erityismaininta järeästä kiinnitysjalustasta, joka on erittäin tukevaa työtä ja helppo säätää. Ei isoissa xenonvaloissa mitään vikaa ole, mutta niiden asennussyvyys on vaan hankala näissä malleissa, joissa säleikkö nousee kokepellin mukana.
Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Alkuperäisillä kalusteilla koottuna NBB xenon on täysin häiriötön.Mäcciz kirjoitti:Omassa w211 on paikallaan 2kpl NBB alpha 55w luminalightsin xenonsarjalla. Valot on kyllä tehokkaat, mutta suunnattomasti ärsyttää kun valot laittaa päälle niin radio ottaa häiriötä niin ettei kuulu muutakuin suhinaa![]()
Mihin käyttöön vakiotehoinen NBB Alpha xenon pari ei riitä henkilöautossa?
Viimeksi muokannut 740 GLE, 06.11.2016 1:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Kaikki ne on. Aikanaan kaverin uuden V70 nokalla piti muka olla valot. Bi-xenon + H7 kaukovalo. 6 tolpanväliä pitkä kapea viiru keskellä tietä.MHe kirjoitti:Uudessa tekniikan maailmassa mielenkiintoinen(?) vertailu eri automallien valotheoista vuosien saatossa... jösses W212 perusvalot on p*sk*t...
Rouvan S80 rinnalle samalla mittaussuoralla ja 10 tolpanväliä kirkastuu pusikosta pusikkoon pelkillä halogeenivaloilla, mukana tietenkin Bosch Touring.
Kun käytettävissä on xenon tai LEDivalolähteen halogeenipolttimoon nähden ainakin nelinkertainen valovirta, on selvä suunnitteluvirhe, jos halogeenivalon "vaatimaton" valokuvio edes erottuu uuden tehokkaan valokuvion alta. Käytännössä silti sama mihin uuteen autoon asennettuna tuo vuoden 1982 "uutuus" sekä leventää että pidentää valokuviota. Huonoa suunnittelua, ihan järjestään kaikki, kuten myös uusin TM toteaa.
Iso vaalee E200 CDI (S212)
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.
Pehmennetty Avantgarde E220 CDI (W212)
Olipa kerran Cee 220T CDI Avantgarde
740 GLE osa-aikaeläkkeellä kesäautona.