740 GLE historiikki

[740 GLE]

Osa I, 740 GLT Brittikilvillä

Lupasin jo aiemmin nimimerkkini auton historiikin ja Pupetin "moni kakku päältä kaunis" arvion innoittamana keräsin kuvat talteen, ja tästä lähtee.

Syksyllä 1986 Pomo yllätti täysin kysymällä vapaaehtoisia Englannin komennukselle. Morsiamen kanssa hetken ihmeteltyämme sovittiin, että hänhän ehtii valmistua jouluksi, joten mikäs siinä.

Alkaa hillitön byrokratia ajalla ennen Suomen EU-jäsenyyttä ensin sen osoittamiseksi, ettei sumujen saarelta kerta kaikkiaan löydy toista yhtä pätevää ammattilaista, joten minun palkkaamiseni on itse asiassa koko kuningaskunnalle strateginen investointi. Eli Pomo valehtelee niin paljon kuin kehtaa ja Brittikollegansa kääntää hakemustekstin omalle viranomaiselleen.

Joutoajalla koeajetaan kaikkia autoja, joiden avaimet saadaan puhutuksi lainaan. Ford Granada, Opel Omega, Saab 9000, Audi 100, Mercedes 200, Fiat Croma. Volvoa ei tarvi koeajaa, koska morsiamen veljellä on siisti 244 GL, joka voittaa oman 1979 Taunuksen joka lajissa. Älkää naurako, vain 7-vuotias Taunus oli silloin ihan asiallinen auto, joka ei ollut vielä muuttunut Taunukseksi, joka nykypäivänä tunnetaan. Tutun Ruotsintuonti-Volvon nojalla tiedetään jo asiantuntevasti, että Volvoa ei kisassa edusta mikään 2.0 Bangladesh-moottorinen, vaan Volvon pitää olla 2.3-litraista vientimallia.

Saab on kiva ajaa, mutta jotenkin ei vaan luotto riitä, kun autoa ollaan ostamassa PITKÄKSI ajaksi?

Fiat Croma oli muuten vaan vitsi, ja oli kiva käydä kiihdyttelemässä turbokoneella, vaikkei sitä oikeasti harkittukaan. Audi kiinnostaa ja on mukavan hiljainen, mutta kaljapulloharteinen auto on vyötärölinjansa yläpuolelta kovin kapean ja ahtaan tuntuinen. Lisäksi hinnat-alkaen moottori on aivan hengetön nelikko, joka on alakierroksilla ihan kuollutta rautaa. Hienon auton tyyliin ei sovi kova kaasun painallus liikkeelle lähtiessä

Mersu 200-sarja, vaikka ihan perusmallina olisi uskomattoman hieno, tilava ja hiljainen. Samaan aikaan Britanniassa työskentelevä The Päällikkö oli tilannut 230 E:n, jota myöhemmin ihaillaan kovasti. Mutta on se julman kallis.

Tenavan saisi samalla hinnalla kuin ison Volvon, mutta Tenavapa ei ole kovin iso. Rahan puutteessa ei Mersun osto onnistu.

Wetteriltä haetaan verovapaa autohinnasto, ja siitähän se riemu repeää, kun huomataan että aiotun 240 2.3 hintaan ei tarvitse lisätä kuin muutama tuhat kruunua yltääkseen uuteen ja hienoon 700-sarjaan. Oulun kaupungin edustusautona ja maaherran virka-autona on samanlainen.

Ratkaiseva matka on talvinen ajomatka yli -30 asteen pakkasessa tutulla 240 GL:lla. Kun on päästy matkaan, kuuluu takapenkillä juhlamekossa istuvalta naisväeltä kovasta pakkasesta huolimatta pyyntö kääntää lämmitystä pienemmälle. Tarvitaan siis yksi tuollainen 740 GL 2.3. Ja se työlupa vähän äkkiä.



Niin ja vielä yksi pikku juttu...kuten muistamme, Suomi ei ole EU:ssa, joten rajojen yli ei loikita noin vain. Joten vaikka sulla työlupa onkin, niin milläs asioilla tämä sun mukanas tuleva tyttö täällä on, hä? Brittiläinen viranomainen halua kuulla puhuttavankaan mistään tyttökavereista tai vakaista aikeista. Emme anna byrokratian lannistaa, ja kun läpi ei pääse, on kierrettävä. Yksi sormus lisää siis. Yhdellä sun toisella on kuulemma häät vähän aikaistuneet yllättävällä tavalla, mutta harvalla Volvon vuoksi

Työlupa saapuu, ja kipin kapin tilaamaan lippuja ja Suomen Pankkiin anomaan valuutan vientilupaa. Ei Suomen teollisuuden vaivalla ansaitsemaa ulkomaanvaluuttaa noin vain kanneta maasta ulos!

Muuttoa odotellessa ei autoa ole uskaltanut tilata, kun ei ole varmaa tuleeko koko hommasta mitään. Sitten asiat alkavat tapahtua kovilla kierroksilla eikä Helsingin maahantuonti osaa muuta kuin laittaa uudet tilaukset jonoon. Vuoden omistusajasta ei muuttoauton tuoja voi tinkiä sekuntiakaan, ja alkaa hirvittää, että tuleeko tästä vieläkään mitään.

Sitten Volvo-Auto osaa antaa hyvän vihjeen kysyä Lontoon maahantuonnista. Puhelimessa asiointi tankeroenglannilla pelottaa, mutta kantti-Volvon eteen on tehtävä uhrauksia. Volvo Concessionaires ei pidä ajatusta Left-Hand-Drive Volvon rantautumisesta sumujen saarelle ollenkaan mahdottomina. Niinpä eräänä päivänä työkaverien kanssa pubista lounaalta palattua on työpöydälle ilmaantunut Shirleyn nätisti kirjoittama tiedote:



Tasakäpälää pomppien bakeliitti kouraan (matkapuhelimia oli silloin vain pääjohtajilla, ja nekin salkussa, ettei puvun ryhti lysähdä). Mr. Garmichael has indeed found a couple of options to choose from ! Saan listan lähiviikoilla valmistuvista autoista, soitan kotiin Rouvalle ja pikapalaverin jälkeen sovimme, että metallinhohtosininen ruiskumoottorinen 744 GLE voittaa valkoisen perusvarusteisen 745 farmarin.

GLE:n hinta tosin nousee kipurajalle. Hienosta Taunuksesta saatu kolmasosa Volvon hinnasta ja kaukoviisaasti reilulla budjetilla anottu valuutan vientilupa mahdollistavan diilin, mutta Suomen verottajalle pitää pystyä osoittamaan ei vain ostaneensa autoa ulkomailla ansaitulla rahalla, vaan myös eläneensä saman ajan tienesteillään.

Mr. Garmichael hämmästelee hieman outoa tilausta, mutta perusteet kuultuaan on valmis auttamaan. Tilausasiakirja erittelee niin perusvarusteisen auton kuin Volvolta saa. Pohjoismaiden spekseillä tilatun auton talvirenkaatkin perutaan ja kalliimman mallin komeat aluvanteet vaihdetaan peltivanteisiin kromikapselein. Ja lasku kirjoiteetaan kahtena osana, yksi autosta, ja toinen erillinen radiosta, roiskeläpistä, kaukalomatoista, jne. Eli kaikki mitä irti lähtee laitetaan eri laskulle, jota verottaja ei ole nähnyt vieläkään. Ja eikun nimi paperiin:



Sen jälkeen onkin olo kuin uuden moottoripyörän joulukuussa ostaneella. Joka päivä on joulu, mutta eikö niitä paketteja saa VIELÄKÄÄN avata!

Kunnes sitten sopivasti Volvon tehtaan 60-vuotispäiväksi sihteeri noutaa taas Hannjua puhelimeen nyt jo melko sujuvalla sjuomen kielellä. Koko toimistoa työllistänyt autoprojekti on saavuttamassa kliimaksinsa. Mr. Garmichal kertoo auton saapuneen ja kysyy mitä kohteliaimmin, sopisiko meille tulla sitä noutamaan huomenna.

No sehän sopii kyllä !!!

Rekisteritunnuksen vuosikirjain vaihtuu vuosittain ja vuosimalliin 1987 kuuluu D. Brittiläinen erikoisuus on tarvittaessa jopa yöllä auki olevat liikkeet, joista voi puolen yön jälkeen noutaa uudella tunnuksella rekisteröidyn autosi heti ensimmäiseksi aamuksi. Emme odota yötä, vaan heti kylille kruisaamaan:



Ajalla ennen navigaattoria avioliiton yksi pahimpia koetinkiviä oli autosuunnistus oudossa suurkaupungissa autolla johon ei ole oikeasti varaa.

Patoutuneet matkustuspaineet uudessa jännittävässä kotimaassa purkautuvat mittarin pyöriessä häkellyttävää vauhtia, monessakin mielessä. Eletään aikaa, jolloin nopeustutkaa ei Britanniassa juuri käytetä, eikä nopeusvalvonta ole niin nuukaa. Periaatteena on kuulemma, ettei saa ylittää enemmän kuin muutkaan ja satasen ylityksestä on kortin menetys vaarassa. Siis sadan mailin. Vasta markkinoille tulleen Cosworth-Sierran takaspoilerin mitoitusperusteena kerrotaan olevan "peilistä ei näy muuta kuin siniset vilkut Roverin katolla". Tosi pahat kuskit otettiin kiinni helikopterilla.

Muistuupa mieleeni yksikin tapaus, kun tarvitsimme kotimaan huippunörtin apua ja menin häntä vastaan kentälle. Koneen aikataulun mukaisen laskeutumisen aikaan selvisi, että se kone laskeutuu Heathrow'hun. Ja me ollaan Gatwickissä! Lyijytennari kaasupedaalille ja London Orbitalia tasainen 155 km/h taulussa ehdimme vastaanottoaulaan juuri yhtä aikaa.

Toimistolla oli muitakin moottoripäitä, joiden mukana kävin tempaisemassa omat kierrokseni Formula Firstillä Brands Hatchissa. Eli siis Fordin XR3i kone monoposto muovikuoressa



Myös Silverstonen F1 kisa käytiin katsomassa. Nigel Mansell voitti. Silverstonen kylä on peltojen keskellä kyläteiden varrella, joten poistuminen kisan jälkeen vaati innovatiivisuutta



Hurjalla rälläämisellä on hintansa ja hyvätkin vehkeet vaativat huoltonsa. Ensimmäinen vikamaininta lienee kohtuullisen harvinaislaatuinen. Windsor Safari Park oli luonnonpuisto, jossa eläimet asuivat suuressa ulkoilmahäkissä, jossa niitä saattoi tutkailla mukavasti omasta autostaan. Tämä epeli jyrsi lasinpesimen suuttimen aivan käyttökelvottomaksi. Koetin hänelle spruutata pesunestettä, mutta tuo doku saattoi itse asiassa olla huikkaa hakemassakin, kun näytti siitä vain innostuvan



Pahemminkin olisi voinut käydä. Tuon karvaturrin kaveri nimittäin loikkasi määrätietoisesti edellä ajaneen auton takalokasuojan päälle, raksautti antennin kaksin käsin poikki, ja loikki tiehensä tuhotyön tehtyään. Puhumattakaan tuttavan Roverin tehostimen pumpusta, joka leikkasi kiinni savustaen hihnan mustaksi käryksi sillä seurauksella, että kuljettajan kauniimpi puolisko pakeni palavaksi arvelemastaan autosta ulos leijonahäkissä

Saarella sanotaan satavan aina, mutta se ei ole totta. Keli voi olla oikein hyvä, vaikka joka päivä sataisi, mutta se on aivan eri asia kuin jatkuvasti. Pohjanmeren sää on helppo ennustaa, ja ennusteet ovat tarkkoja. Jos keskipäiväksi ennustetaan ohimeneviä sadekuuroja, on sateenvarjo tarpeeton, koska aamun ja illan työmatkalla on nätti pouta.

Sen sijaan kun saarella alkaa tuulla, siitä on oksat pois. 100 mph tuuli on riittävä kaatamaan pysäköidyn rekan. Onneksi joku oli mennyt moottorisahan kanssa aiemmin ja vetänyt auton muotoisen reijän vihreään seinään.



Jos mainostekstin mukaan on "Chevrolet, the heartbeat of America", niin koko Britannia joko lentää tai on hengessä mukana lentämisessä. Jokaisen isoisä tai setä lensi sodan aikana jotain värkkiä, tai ainakin pelkäsi pommikoneen kk-tornissa. Britanniassa kesällä käyvän kannattaa tarkistaa, sopisiko Duxfordin (Imperial War Museum) lentävän museon lentopäivää matkan ajalle:

https://www.flyinglegends.com/airshow-2014.html

Duxford Cambridgen vieressä oli Lontoota suojanneen 19. hävittäjälaivueen kotikenttä, eli siis todellinen Spitfire-tukikohta sodan ajalta. Se on muutettu lentomuseoksi, jossa hangaareja on muistaakseni puoli tusinaa lentämisen alkuajoista Concordeen ja X1 stratosfäärikoneeseen. Mutta se Britannian ääni on 27-litraisen Rolls-Royce Merlinin ja 36-litraisen Griffonin matala rähinä.

Sotakoneen missio on kompromissiton ja vailla desibelihifistelyjä. Kaksivaiheahdetun järkyttävän kokoisen V12:n pakoputket ovat vaimentamattomat suorat torvet, joiden päätehtävä on suunnata putkissa jatkuvasti palavat lieskat moottoripeltien ulkopuolelle. Messerschmittin Daimler DB605 on kireän kuuloinen kilpuri, joka kirkuu falsetissa. Merlinin matalan ukkosen jyrinän tuntee kehossaan valtavien mäntien paineiskuina yhtä paljon kuin kuulee. Moottorin lämmetessä tyhjäkäynnillä kesäisen kuiva satavuotisen lentokentän nurmipinta hyllyy metrin säteellä laskutelineistä. Tämän Brittiläisen bulldogin haukku pistää kylmävarpaiset hiiret juoksemaan pitkin moottoripään selkärankaa ja pysäyttää lastenvaunuja työntävää äitiä myöden jokaisen englantilaisen kesken askeleen kuulemaan historian siipien havinaa.

Olipa maailman kauneimmasta tappokoneesta mitä mieltä tahansa, se pitää nähdä ja ennen kaikkea kuulla lennossa eikä museoon vangittuna



Mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan, ja lopulta on aika palata reaalimaailmaan. D329 GYO tunnukset jäävät muistoksi mukavasta ajasta, jolloin kaksi DINKkiä paineli ympäri Eurooppaa maaherran virka-autolla



Tarkkasilmisimmät huomasivat mallitunnuksen 740 GLT. Juuri sellaisena se tosiaan Brittikilville rekisteröitiin, koska Britanniassa 1986 - 87 GLE oli vain kaasutinmoottorisen GL:n varusteluvariantti ja GLT oli aina ruiskukoneella kuten tämäkin. Suomeen tullessa päädyin kuitenkin vaihtamaan auton papereihinkin tuon takaluukussa jo valmiiksi olevaan tunnukseen 740 GLE.

[740 GLE]

Osa II, Takaisin Britanniaan

Suomessa oli asuttu juuri ja juuri se tarvittava pari vuotta, ettei muuttoauto ollut enää "kuuma". Pomo kysyy taas Englantiin lähtijöitä, ja nyt päätös on helppo. 5 minuutin puhelu Rouvalle antaa valtuutuksen vastata myöntävästi.

Hänellä on nyt sattumalta sopivasti aikaa, koska



Joku olisi vaihtanut auton uudempaan, mutta meidän mielestämme vasta 100.000 ajettua Volvoa ei hukata, etenkin, koska toinen auto voisi olla käytännöllinen. Nyt ei osteta uutta, vaan pelimiehenä käyn Lontoon vasemmalta ohjattavien tarjonnan läpi. Tavoitteenani on löytää joko 114 tai 123 coupe, tai edes neliovinen sedan, mutta onnistun bongaamaan vain 299.999 km ajettuja linttajaoksen mannekiineja intialaisten takapihoilla. Ja yhden mukavan, mutta hutiloiden kolarikorjatun W116 S280:n, jonka automaatti toimi omituisesti.

Taas on aika kortilla, koska auto pitää olla vuoden omistuksessa, joten helppo ratkaisu on amerikkalaiselta NATO-sotilaalta Britanniaan unohtunut tutun värinen Blå Metallic 200 Yank Tank. Varusteluettelo on amerikkalaisen kattava, muuten ihan kaikki ovien kromattuja lukkonuppeja myöden, mutta takaniskatuet ja sähköpeilit puuttuvat. Nämä on hyviä, otetaan Rouvalle kans.

Seittenneliskanttinen aloittaa pitkän perinteen. Muuten hyvä auto on niin mustasukkainen, että aina kun vierelle raahataan toinen, niin Seiska vaatii huomiota osakseen kilahtamalla jostain. Vain sen yhden VW Jetan se on ylenkatsonut niin halveksien, ettei edes viitsinyt kehittää mitään kuprua moisen vuoksi. Tästä kuvasta on muutama kilometri vesipumpun vaihtoon:



Mersu jäi taaskin ostamatta, mutta pussihousut olivat jo sen verran vahvasti jalassa, että harrasteautotapaamisissa käytiin usein, ja niitähän Britanniassa riittää. Tämä Silverstonen Historic miitti oli kesän päätapahtumia, ja monen merkin osastolla osanotto sen mukaista. On tämä hieman eri näköinen parkkipaikka kuin OSOKin lokakuun miitti. Kullanvärinen on myös V8, ja sitä ajoi mukava ruutulippisherrasmies, jonka kanssa hetken juttelimme hänen esitellessään oikealta ohjattavana erittäin harvinaista ja harvinaisen hienoa autoa, jota en silloin valitettavasti osannut edes arvostaa sen ansaitsemalla hartaudella



Thamesin Lontoon itäpuolella alittavan Dartfordin tunnelin ruuhkat olivat legendaariset. Radion ruuhkatiedotteet laskivat arkiaamuisin kuinka monta kilometriä on täysi stau, tai mitä se nyt toisella kotimaisella onkaan. Kuningatar Elisabeth II nimikkosillan avajaisaamuna voitonriemuinen radion uutistenlukija kertoi saaneensa kunnian ilmoittaa työmatkalaisille, ettei Dartfordissa ole mitään ruuhkan tapaistakaan



Kojetaulun päällä auton hurjan nuoruuden seurannut primitiivinen hälytysjärjestelmän sisätutka suojeli Volvoa mitä vaarallisimmissa Lontoon Metron uloimpien asemien vartioimattomilla parkkipaikoilla. Lisäfiitserinä Suomessa oli rauhallista ajaa sinistä Volvoa, jossa on takana puhelinantenni ja kojetaulun päällä takaa näkyvissä tuo tötterö.

Nuorempi asentaja tuli mukaan Seiskan 110.000 km huoltoon



Paluuseen liittyy episodi, josta suomalainen virkamies voisi ottaa oppia. Projekti menee hieman pitkäksi ja nyt ulkomaisilla kilvillä oleva 740 GLE on ylittämässä ulkomaalaiselle sallitun vuoden Britanniassa.

Menen Harlown Verotoimistoon selvittämään asiaa perustellen, että autosta on jo veropäätös tehty vuosia aiemmin, mutta se on nyt Suomen rekisterissä. Suomen autovero on jossain kosmisen ja stratosfäärisen välimaastossa, eikä minulla ole oikeasti varaa tuollaiseen autoon ja jos se nyt rekisteröidään takaisin Britanniaan ja joku pläjäyttää vanhan Skodansa kolmion takaa kylkeen romuttaen molemmat autot lunastuskuntoon ja kun paikallinen vakuutusyhtiön arviomies hinnoittelee yli 100.000 km ajettun englaintilaisittain vanhan ja vielä väärältä puolelta ajettavan auton 2 puntaa / kilo, niin minulta pääsee itku.

Vaikkei herra Ferguson olekaan paikalla, Mr. Massey ymmärtää huoleni, katsoo auton papereita ja riemastuu, että tämä asiahan on varmasti kunnossa, kun on näköjään itse tullannut saman auton kolme vuotta aiemmin.

Hän kyselee kovin tuttavallisesti työstäni, Suomesta ja kaikesta muusta ja kertoo sen jälkeen, että parempi on tehdä työ kunnolla, kun olet kerran tänne kutsuttuna tullut, ja myöntää anomani 3 kuukauden sijasta 6 kk jatkoajan ulkomaisen auton käytölle, koska ei Hänen Majesteettinsa virkamiehen tehtävänä ole estää teollisuuden tärkeitä hankkeita yhden Volvon vuoksi.

Taivas on paikka, jossa on englantilaiset poliisit, saksalaiset insinöörit ja ranskalaiset kokit. Tai italialaiset.

[740 GLE]

Osa III, käyttöautona

Suomeen tullessa havaittiin Oulun seudun ja Lontoon liikenne lähes täysin toisiaan vastaavaksi. Suomen talvi nimittäin nostaa kulutusta optimista aika lailla saman verran kuin Lontoon ruuhka ja moottoriteiden suuremmat nopeudet. Ensimmäisten 300.000 km keskikulutus aktiivipalveluksessa oli aika tasan 9 sadalle. 200-sarja on paljon tasapainoisempi kuin Seiska, joka on tyypillisen nykyajan etuvetoisen painojakaumassa, eli takavetoiseksi aika raskaasti nokkapainoinen.

Kovalla pohjalla kestää silti olla irtolunta koko maavaran verran. Eteneminen menee hankalaksi vasta sitten, kun etuspoleri alkaa rullata lumipalloa edellään. Tämä vetopyörästön banjon kuvan hankeen jättävä tilanne ei ole temppu eikä mikään. Mikähän ihme on homman nimi, kun ei ole Bosch Touringeja näkyvissä? Niitä meni kolme paria 20 vuoden aikana. Viimeisin pari on tosin vanhemman pojan S70:ssa nykyisin.



Raskaamman puoleinen talvikeli perheen kanssa Pyhälle hiihtämään mennessä. 740 tuli vuosien kuluessa henkilöauton mitta meille. Neljälle hiihtäjälle kaikille mukavat istuimet, suksiluukku ja iso tavaratila on säästänyt monet kerrat vaatteiden sotkemiselta kattotelineiden kanssa



Jossain vaiheessa alkoi vaivata Englannissa mieleen jääneen The Observer lehden lukijatutkimus. Lehti selvitti, mitä asioita lukijat pitivät tylsänä. Tylsyyden huipentumana kisan voitti perhe, jossa on kaksi Volvoa. Korjasimme asian hankkimalla kolmannen. Ja tämä on se todellinen pienen pojan unelma, josta mummoni minua jaksoi muistuttaa. Pikkunatiaisena mummolan ikkunasta pihalle katsellen olin kuulemma arvioinut, että kun mummu ja pappa ovat niin köyhiä, ettei teillä ole autoa ollenkaan, ja isälläkin on vain Pikku-Fiat, niin minusta tulee varmaan isona niin rikas, että minä ostan VOLVON. Eli tuommoisen rekisteritunnuksensa mukaan HK:n sinisenä (Kungsblå, värikoodi 96) tunnetun Aman, jolla tehtiin useampia mukavia nuoren perheen hupiretkiä niin omiin kohteisiin kuin kerhotapaamisiin



Seittenneliskanttinen on saanut tutut Bosch Touringit ja kivisuojatkin ovat kääntyneet säleikön diagonaalin mukaisiksi. Riittävän lapselliset jaksavat sahata kivisuojiin lovet, jonka tuo asennus vaatii.

Tässä ei ole yhtään feikkiä, vaan nuorempi poika tosiaan oppi kävelemään kun puskuri loppui. Kiinnostavia kohteita oli edempänäkin, joten ei kun menoks



Niin se aika rientää, kun on hauskaa. Tuo pikku kaveri painoi viime kesänä Kemoran pääsuoran jarrumerkillä vastustamattomasti ohitseni vissiin jotain pari markkaa taulussa? Hulluttelujen välttämiseksi en lähtenyt perään.

Suomen polttoaineilla mukavan Yank Tankin käyttö muuttui kalliiksi, kun Rouva tarvitsi sitä päivittäisenä työautonaan ja raskaan M-nokkaisen B230F koneen + Aisin-Warner automaatin kulutus ylivaihteesta huolimatta oli kevytkenkäisen Rouvan ajossa 12.4 sadalle. 240 GL vaihtui ensin VW Jettaan, joka oli selvä virheliike. Helläsäröä en voi pahasti moittia esiintyneen koskaan, mutta äitini 1968 Kuplan, 1979 Golf Dieselin ja meidän 1989 Jetan osalta meidän perheen Volkswagenit on nyt vähäksi aikaa kokeiltu. Pyörillä rullaavan tyyppivian tilalle tuli samoilla kustannuksilla kulkenut valkoinen 240 GL. Vaatimaton pappa-malli hankittiin, kun silloin vielä uudehkon 740:n osto ei kerta kaikkiaan onnistunut järkihinnalla.

Harmonia palasi perheeseen, kun Rouva tiesi millä ja milloin lähtee töihin ja palaa töistä ja käsilaukkukin keveni puolisen kiloa kun auton avaamiseen, sulkemiseen ja käynnistämiseen riitti pelkkä avain. Volvo toki kulutti pari litraa sadalle Volkkaria enemmän, mutta minkä pumpulla kuluttaa sen Tarviketorilla säästää, eli tasapeli. Paitsi että 240 on lämmin, käytännöllinen, toimiva ja siinä on kääntyvät etupyörät



Tingimme vaatimuksen KakkosNeloseen ja heti löytyi hyvin hoidettu vanhan papan silmäterä. Kaupat tehtiin ja ajoin saman tien Wetterille tilaamaan ohjaustehostin konversiosarjaa. Pumppu + säiliö, uusi hammastanko tietenkin raidetangonpäineen ja tuossa mallissa vaihtuu myös alapallot, koska tehostetun pyrökulmat poikkeavat hieman voimailumallista. Oli yllättävän nätti homma pistää paikalleen ja sitten pisteeksi i:n päälle Ala-Vetelistä Backfältin hajottamolta tehostetun uudemman mallin pienempi ratti. Tässä vaiheessa ovat sininen ja valkoine tehneet jotain tuttavuutta, koska Seiskan kromikapselit ovat siirtyneet KakkosNeloseen. En muistanutkaan, että Boschin lisäksi myös tuommoiset Hellan lisävalot ehtivät olla hetken paikallaan. Nyppäsin heidät tuosta 240:n keulasta, mutta en millään muista, mitä niille Boscheille sitä ennen tapahtui? No, yhdet ainakin tuhosin itse ja yhteen kilahti jääkalikka vastaantulevasta autosta. Seiska on tässä vaiheessa saanut ne puuttumaan jääneet aluvanteet, eikä mitä tahansa aluja, vaan himoitut 5-puolaiset 740 Turbon Draco-malliset

Työhommat vaihtuivat aika pian Englannista palattua Nokia Datalta Matkapuhelimille. Kännykkäfirmaan siirtyessäni oli talossa menossa kovalla tohinalla NMT:sta digiaikaan siirtyminen ja suunnittelutiimissä puhuttiin yleisemminkin ns. Volvoprojekteista, koska uusien GSM digiluurien projektitunnuksena oli 740 Eurooppaan ja 760 Amerikkaan.

Meidän 740 GLE on palvellut yhtenä muutamista 740 projektin pyörillä rullaavista testilaboratorioista, johon asensin myös perinteisen tyylisen hands-free laitteiston. Softapäivityksiä ja uusia versioita asennettiin eri puhelimille tähän autoon varmaan kymmeniä kertoja ja välillä oli takaluukun päällä magneettiantenneja lisääkin. Koska tapana oli käydä työkaverien kesken silloin tällöin kaupungilla syömässä, vedin jossain versiopäivityksessä Hands-free boxista haaroituksen hanskalokeroon, että etumatkustaja saattoi ottaa PC:n mukaansa mittauslokien ottamiseksi lounskeikallakin. Kannettavat tietokoneet jaoteltiin silloin kolmeen kokoluokkaan:

1. Oikeasti kannettavat
2. Raahattavat
3. Kiroillen raahattavat

Meillä oli lähinnä kahta jälkimmäistä mallia käytössä, mutta suurin ongelma muistikuvani mukaan oli niiden hillitön lämmöntuotto, jonka vuoksi lokien ottaja olisi tarvinnut välijäähdytintä pidemmissä testisessioissa

HD740 projektista tuli kauppanimellä Nokia 2110 tunnettu GSM luuri, josta tehtiin myös herrasmiehiä varten kalliimpi Mobira Cityman 5000 versio. Kuvassa siis ansaitusti 2 x 740



Näihin aikoihin kävi myös yksi 740 GLE:n kohokohta. Kesken työpäivän soi puhelin ja osastosihteeri kysyy olenko autolla ja onko auto siisti? Minä vähän ihmetellen kerron että kyllä ja kyllä. Kiinalainen kauppavaltuuskunta on käymässä ja haluaa nähdä miten semmoinen auto-HF oikeasti toimii. Niin että voitko ajaa tänne sisäpihalle ja tulla esittelemään. Siihen aikaan ei vielä Kiinassa ihan kaikilla ollut autoa, joten näytettyäni kuinka homma toimii ja rohkeimman pyydettyä nähdä paremmin, nousin autosta ja pyysin häntä istumaan kuljettajan paikalle ja kokeilemaan itse. Hetkessä tilanne oli kuin poliisiauton esittely pikkupojille.

Pikkupojista puheen ollen, kun on jalat saatu alle, niin mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä





Lankomies ajoi jonkin aikaa nollabujdetilla kulkevaa linttaa, ja tuli leuhkimaan katsastuksen jälkeen, että ei ollut kuin yksi korjausvaatimus leiman esteenä. Korjausvaatimus oli niin hassu, että jäi mieleen "ruostevauriot korjattava kynnyksissä ja niiden välisellä alueella".

Tässä vaiheessa on jo puhdas peltineliö MIGattu Asconan pohjaan ja tässä innokas apumies leikkaa nakertajalla Asconaa edeltäneen nollabudjettiVolkkarin ovipellistä lisää tilkkua. Juuri riitti ja leima tuli.



Pari hetken huolimattomuutta kostautui matkan varrella. Menin ruiskaisemaan jo muutenkin halkeiluherkän kojetaulun yläpinnan jollain silikonispraylla, joka kuulemma kuivattaa muovipinnan. Niin näkyi tekevän, koska seuraavan talven jäljiltä kojetaulu oli vieläkin pahemmin riekaleina kuin näissä yleensä. Oli muuten aika iso homma vaihtaa, onneksi oli ammattimies kaverina. Kiitos avusta vielä jälkikäteenkin. Huomaa kerhokalenteri tallin seinällä



Aika suuren osan käyttöauton ajasta oli alkuperäisverhoilun suojana istuinsuojat. Alkuperäinen ratti alkoi osoittaa kulumisen merkkejä ja nostettiin tallin hyllylle jossain 200.000 km tienoilla. Oli siinä tosin tavallisesti 760 Turbon pikkuratti paikallaan ajon aikana



Toinen hetken huolimattomuus oli hartialukko jäisellä tiellä. Tilaa olisi ollut väistää kummalta puolelta tahansa, mutta niin vain piti aivot narikassa paukaista edellä risteykseen pysähtyneen perään. Oppirahoja, eli ostoslista Backfältille Ala-Veteliin ja puhelimeen, joka oli tässä vaiheessa jo kännykkä.



Autokerhon kalenterikuvassa ja Volvolandian kuukauden kuvassa on poseerattu toisenkin kerran



Lomareissuja on ajettu lukemattomia, kerran näköjään Parolassa Panssarimuseossakin. Eikö ole muuten rumasti pyöristettyjä nuo maastoväriset panssarit? Oliko niiden suunnittelijalla viivoitin hukassa, kun piti vapaalla kädellä piirrellä tuommoisia kaaria?



2000-luvun alussa toistakymmentä vuotta samalla autolla ajettuamme päätimme palkita itsemme uudella S60:lla. Paha virhe. Mallisarjan alkupää ei ollut ollenkaan sitä, mitä odotimme, ja samaan aikaan pojat ja heidän urheiluvälineensä ja kaikki muukin kasvoi niin nopeasti, että tila loppui heti, jos sitä oli koskaan ollutkaan. Vielä kerran 740 GLE otti takaisin paikkansa koko perheen matka-autona aina silloin kun ilman ilmastointia pärjäsi. Uusi kallis auto, joka seisoo kotona olisi vähän hassu, joten korjasimme tilanteen palauttamalla asiat vielä kerran vanhaan perinteeseen. Oulun kaupungin edustusautona 740 veti mustien Zilien letkaa Toveri Gorbatshovin käydessä Raisan Oulun vierailulla soittamassa kuuluisan puhelunsa. Vuosien vieriessä kaupungintalon edustalle oli vaihtunut uuden mallinen tumma edustusauto, katsottiin sopivaksi käydä kuvaamassa myös Rouvan uusi samanlainen samassa paikassa.



Luulimme Lontoon Volvo Concessionaires Turisti & Diplomaattipalvelua meidän budjetillamme ylittämättömäksi palveluksi autokaupassa, mutta väärin arvasimme. Ylivieskan Mobilassa Mäenpään Ari hoiti niin S60 kuin S80 kaupan niin tyylillä kuin vain voi kohtuudella olettaa. Ja kun sai tietää kyseenä olevan Rouvan autosta, niin myöskin uskaltaa puhua naisille autokaupassa, eikä vain mukana norkoilevalle miehelle.

Kaiken lisäksi kun puhelimitse olin tekemässä tilausta, Ari naputteli samalla tietoja tehtaan järjestelmään, mutta pysähtyi muotiväri titaanin harmaan kohdalla varmistamaan, että metallinharmaa auto harmaalla plyysiverhoilulla voidaan kyllä tehdä, mutta tiedänkö ihan varmasti, mitä olen tekemässä? Vastasin rehellisesti, että en, ja kuten aina tiukassa paikassa, kilautin kaverille. Pikapalaverin jälkeen vaihdettiin ulkoväri punaiseen, vaikkei edeltäneen S60:n likaisen ruskehtava 445 ollutkaan luonnossa niin hieno kuin tehtaan mainoskuvissa. Kaiken lisäksi S80 noudettaessa osoittautui, että olimme sekoilleet värikoodien kanssa ja uusi S80 onkin kirkas rubiininpunainen 454, eli juuri Rouvan suosikki.

Mobilan parkkipaikalta lähdettäessä 740 GLE:n siihen asti ja siitä eteenpäin virheettä toiminut radio on unohtanut kaikki esivalitut radioasemat.

Olihan noita samantyylisiä jossain vaiheessa useampiakin. Tässä on tosin isovanhempienkin autoja melkein puolet



Ja nyt oli 740 GLE:n vuoro siirtyä reserviin 14 vuotta ensin nuorta paria, sitten nuorta perhettä perheen ykkösautona palvelleena. Sen jälkeen vielä 6 vuotta lisää säännöllisessä työmatkakäytössä, mutta pitkistä matkoista ja suksikeikoista vapautettuna. Meidän lapsia ei ole tuonut kotiin haikara, vaan sama 740, jota he nykyään mielellään ajavat itsekin.

Tuttu auto, joka on ollut meillä "aina", jos noilta alle kolmikymppisiltä kysytään.

Uudelle Volvolle sovittiin aikanaan joko 20 vuoden tai 400.000 km tavoite. Amazonin vaihduttua moottoripyörään jäivät perheen toisen auton ajomäärät niin pieniksi, että aika täyttyi aiemmin ja Volvo jäi kesäiseksi harrasteautoksi hieman alle 400 tkm ajettuna matching numbers autona.

[740 GLE]

Osa IV, kesäisenä harrasteautona

20 vuotta oli takana, on sovittu 740 GLE:n jäävän syksyllä talliin talvehtimaan. Ostin itselleni työmatka-autoksi tuon edellisen postin kuvassa näkyvän samppanjanvärisen 940 GL:n. Jo ennen meitä hyvin hoidettu ex-taksi oli meiltä lähtiessään 17-vuotias ja seuraavat kaksi omistajaakin olivat samaa mieltä arviostani, että 740 oli prototyyppi ja 940 on valmis tuote sellaisena kuin se olisi tehty heti aluksi, jos olisi osattu.

Tarkoitus oli siis, että hyväkuntoinen Volvo hälyistä, lisävaloista, CD-soittimesta ja puhelinvehkeistä riisuttuna jäisi siistinä ja helppona harrasteautona seisomaan 21. talvensa







On sillä matkan varrella kelistä piittaamatta kuskattu ainakin suksia, lapsia, hiiliä, tiiliä, sementtiä, halkoja ja muutakin suttuista, mutta jäljet on siivottu käytön jälkeen. Ja nyt tullaan Pupetin toisessa keskustelussa viittaamaan vanhan auton kunnon vaikeaan arviointiin.

Luulin tallettavani "uuden" autoni hyväkuntoisena ennen isompia remontteja, mutta toisin kävi. Edeltävien kuvien autosta löytyi katsastuksessa itsellenikin yllätys. Korjaaminen ei ole ihan suoraviivainen lattiapaljun vaihto, kun lattian alla menee kotelopalkkia pariinkin suuntaan



Melkoinen pettymys, kun oli vuosikaudet käyttänyt paljon aikaa ja jonkin verran rahaakin viiteen ruoste-estokäsittelyyn. Jossain vaiheessa oli ilmeisesti vedetty massa huonosti pestyn halkeilleen vanhan massan päälle

Eihän tuo tekemätön paikka ollut, vaan kun niitä löytyi tarkemmassa syynissä muutama lisääkin. Tässä vaiheessa kävi jo luovuttaminen mielessä. Olen saanut suunnittelemani 20 vuotta suhteellisen vaivatonta ja mukavaa kyytiä, joten "jäännösarvon" miettiminen tuntui vähän turhalta, etenkin kun 71.000 markan edestä puntia ja toistakymppiä veroja (Britanniaan) maksanut Volvo oli 124.000 markan km-korvauksilla niin sanotusti hintansa haukkunut.

Laitetaanko kiertoon, kun tuttuja harrastajia on valmiiksi tiedossa riittävin käden taidoin varustettuna tuon korjaamiseen?

EI MUUTEN LAITETA!!!

Sama ruoste-episodi yllätti minut toisen kerran, ja apu tuli mukavasta suunnasta:



Kun auto oli talvehtinut tuttavan korjaamolla "tee kun ehdit" periaatteella, oli sama siistiä paikkoja vähän muutenkin. Ennen mattojen ja tämän kasan asennusta vedettiin bitumimatot kardaanitunnelin yli ja ylimääräinen kerros villamattoja ensin pohjalle.







Volvon tyyppivika ainakin 240, 740, 940, S60, S70, V70, S80 malleissa on lampunpesimen moottorin jumittuminen. Ongelma aiheutuu suolamoskasta, joka tiivisteiden petettyä valuu pesurin akselia myöden käyttömekaniikkaan. Kuvassa hammastangon käyttämä vaalea hammasratas ei kestä kemikaaleja, vaan turpoaa kunnes lopulta hirttää kiinni metallihahloonsa. Lämpösuojakytkin suojelee moottoria mekaniikan heittäytyessä totaalikieltäytyjäksi, mutta rajansa silläkin, kuinka kauan se moottori sietää oikosulkuja päivittäin. Heti moottorin tarttuessa kannattaa ottaa johtosarja irti. Joskus kun ehtii, voi ottaa moottorin auki ja hioa tuo vaalea ratas kepeästi pyöriväksi. Ellei uutta O-rengasta löydy akselille, sitten koottaessa koko akseliputki täyteen vaseliinia. Ei sen kovalla pakkasella tarvitse toimiakaan.

28 vuoden ja 410.000 km jälkeen Seiskan molemmat alkuperäiset lampunpesimet toimivat yhä, ainakin toinen on tosin kertaalleen avattu



Kilpailijaksi kokemiaan muita autoja vieroksuneen Seiskan temput olivat jo tulleet sen verran tutuksi, että otimme hylkimisreaktion välttämiseksi huolellisen tutustuttamisoperaation koirakoulutuksen tapaan, kun lähdimme Tampereelta noutamaan kotiin tämän



Miten se osaakin näyttää noin hienolta noissa LF-carsin agentin ottamissa kuvissa? Ja näytti tasan yhtä hyvältä myös luonnossa. Matkalla autot ehtivät tutustua toisiinsa niin hyvin, että Volvomiehen ensimmäisen Mersun lisäksi ainoa mainittava milestone oli tasaluku Seiskan mittaripanelissa



En halua sanoa autoa valmiiksi, koska siinä on yhä tekemistä, eikä se tuollaisenaan olisi mielestäni museokatsastuskuntoinen, vaikka nyt ei tunnettuja virheitä enää paljon olekaan jäljellä.

Toisaalta käytön jälkien poistaminen vaatisi täysentisöinnin. Sen lisäksi tuntuu, että uudesta lähtien vuosien kuluessa tehdyt pienet omistajiensa näköiset modaukset olisi vähän ikävä heittää pois, kun ovat pian 30 vuotta auton mukana seuranneet.

Yhtenä vaihtoehtona voisi harkita jäljellä olevien selvien vikojen korjaamista ja sen jälkeen omasta mielestä ehjän auton konservointimenettelyä museokäyttöön.

Pari vuotta on aikaa harkita jatkotoimenpiteitä ja välttää miettimästä mitä se tarkoittaa, kun häämatkan matkamuisto on museoikäinen?

Tältä se näytti tuon aiempien kuvien nuoremman peltisepän pesemänä tänään





Auton alkuperäinen soitin meni jossain vaiheessa appiukon auton mukana, kun ei sitä huomattu nostaa talteen ennen Papan Volvon vaihtumista uudempaan. Tässä modernin CD-soittimen tilalle vaihdettu aikansa hienoin ja kallein soitin on omassa lajissaan Mersun parkkitutkan tasoa. Eli ihan surkea. Joku maksoi 25 vuotta sitten hienon auton hinnan (6000 markkaa) saadakseen tämän joko 760 tai 780 malliseensa. Soittimen ulkonäkö on toki melko elvis, koska nappuloita on paljon! 740 ei ole bittivapaa vyöhyke, koska radio on omaa sukua Philips MCC, eli MicroComputerControlled radio, jonka jokaisen asemavalintanappulan alle voi ohjelmoida 10 eri taajuutta, joista radio valitsee automaattisesti parhaiten kuuluvan. Omien tyypillisten ajoreittien lähettimet saattoi siis Yleisradion radiokartasta ohjelmoida kerran soittimeen, joka sen jälkeen seurasi ohjelmoitua reittiä niin pitkälle kuin askelmerkkejä riitti. Tuo ominaisuus ei joko valitettavasti toimi tässä yksilössä, tai sitten en osaa käyttää sitä, koska käyttöliittymä tässä RDS toiminnan ennen RDS lähetystä tarjonneessa radiossa on hieman eri kuin Philipsin omassa MCC soittimessa?

Takahyllyn kaiuttimet ovat samaa sarjaa, raskaat metalliset painevalualumiinikotelot, tehty 740 sedanin takahyllyyn. Korjaamolla työskentelevä tuttava oli nähnyt ne jonkun Corollan takahyllyssä ja ostanut ne puoliväkisin pois, kun tiesi auton, johon ne kuuluvat. Kiitos myös tästä virka-avusta auton hitsaajalle!



Volvon vinokoneen uudempi ns. pienkitkaversio on B230E ja sen perässä nelivaihteinen M46 laatikko, jonka suurin vaihde on vaihteiston perässä oleva vaihdetangon nupista käytettävä englantilainen Laycockin sähköinen ylivaihde. Ylivaihteen planeettavaihteiston vuoksi näihin Volvon manuaalivaihteistoihin kaadetaan ATF. Ylivaihde on mitoitettu Jaguarille, joten se ei kestä turboVolvon vääntöä eikä vapariVolvon kilometrejä. Hydrauliikan kuluessa ei paine nouse riittävän suureksi ylivaihteen kytkemiseen ja siinä vaiheessa jotkut vaihtavat laatikkoon vähän sakeammat 10W-40 öljyt ja laittavat auton myyntiin. Tämän laatikon on avannut ja huoltanut 250.000 km jälkeen armoitettu Volvotietäjä Haaparannasta, Waltari's Bilservice. Harmi kun lopettivat "Suomen" parhaan Volvohuollon kun ei liikkeelle löytynyt jatkajaa. Voisi kai tuon murikan pestä toisenkin kerran, kun edellisestä pesusta taitaa olla jotain parisataa tuhatta km?

Öljynvaihdot ovat nykyisillä ajomäärillä jo selvästi normaalia 10.000 km huoltoväliä lyhemmät, mutta silloin kun ajettiin täysiä huoltovälejä, ei moottori vielä tarvinnut öljyn lisäyksiä huoltovälillä. Eipä tämän koneen loppu tulekaan yleensä öljypolttimona, vaan kuskin hermo pettää kovaan kolinaan. Viidettäsataa tuhatta menevä kampikoneisto kertoo kylmäkäynnistyksessä, että ei meistä kukaan ole nuorentunut vuosien kuluessa. Lämpimänä käynti on vielä suhteellisen normaali, eli Volvomaisen raaka



Korjauksen jälkeen tätä alustaa ei ole enää liotettu suolassa yhtään kertaa. Risa pakoputki oli paikallaan hitsaushommien, höyrypesun ja uuden massauksen ajan. Siistiin alustaan vaihdettiin sitten alkuperäinen Volvon puolisarja. Oli muistaakseni vasta kolmas tähän autoon, kestävät hämmästyttävän hyvin



Timantit ovat kuulemma ikuisia, mutta nuoripari halusi jotain käytännöllisempää

[bercedes menz]

Aivan älyttämän hyvä tarina!! Odotan jatkoa innolla!

Tällaiseen vapaan liikkumisen €uroaikaan ja vähemmän sosialistiseen toimintaan tottuneena (eli syntynyt -78 ) yllättää suunnattomasti nuo valuutan vientiluvat ja muut byrokraattiset kommervenkit, joita sai tehdä tai siis joutui tekemään. Ja kun muistelee, että tuolloin ei voinut kattoa tietoja googlesta saati hoitaa asioita sähköisesti niin on selvittäminen on ollut melkoista salapoliisityötä ja toimistoissa jonottamista.

Niin, ja on niitä huonompiakin syitä mennä naimisiin kuin tuliterä Volvo.

[Magge--]

Mukavaa luettavaa!

[Wikke]

Mukava tarina

[petrereesa]

Erinomainen Volvo-historiikin alkuosa, odotan jatkoa!
Myös mielenkiintoinen yhteiskuntaa kuvaava kertomus, kuinka nuoripari on toinen toistaan kannustaen mennyt läpi harmaan kiven eli tsaarilta perityn byrokratian.
Vaikeuksien kautta voittoon ja tuskin ilman lahjakkuutta ja sinnikkyyttä edustusvaunu olisi tullut hyvään kotiin.

Tosiaan edustusvaunu. On jäänyt mieleeni vuodelta -82 tai -83 Volvo-esittely Joensuun Avainvaunussa. Mentiin isäukon kanssa (molemmat Volvo-miehiä, mulla 242 vuodelta -80 ja isällä 142 vuodelta -74) tutustumaan esillä olleeseen 760-malliin. Se oli aidattu korokkeelle paksuin köysin. Totesimme, että malli on joko korkeushyppääjää tai "limboajaa" varten, kun pikkuporvari ei pääse viittä metriä lähemmäs tarjolla olevaa tuotetta. Ei riittänyt sitkeys eikä motivaatio ja jäi 700-sarja kokematta. Toki 14 vuotta 940:llä on haihduttanut koetun vastoinkäymisen (lue: oman saamattomuuden) siedettäväksi ikämiehen mutinaksi .

Meitä on moneen Volvoon, mutta eräskin joutuu nykyään ajamaan Mitsubishilla (lue: Lipsuvitsi ).

[740 GLE]

Petrereesalle kiitokset, muistutit eräästä merkkitapahtumasta, jota voin käyttää kolmososan tekstissä, vaikka en kerta kaikkiaan löydä Toveri Gorbatshovin Oulun vierailun kuvia mistään?

Eivät ole diginä itsellä, joten arkisto on vähän hankalasti indeksoitavissa. Oma vika.

[Easy Rider]

Tulee näistä aina mieleen elokuva "Kun Hunttalan Matti Suomen osti".

[XUX63]

Tulee näistä aina mieleen elokuva "Kun Hunttalan Matti Suomen osti".

Eikös tässä osunut värikin kohdalleen

Hienoa tarinaa. Oli se hullua tuo muuttoauton tuonti tuolloin. Kaverikin osti ilman ilmastointia olevan mersun että pystyi tienaamaan sen vuodessa. Jälkiasennutti sitten kalliimmalla alkuperäisen ilmastoinnin. Huhhuijaa... Vielä kun saatais verotus länsinaapurin malliin niin alkais olla homma kohdallaan.

[onre]

Juu, mainio tarina oli. Tällaista lukee mielellään.

[boogieman]

Hyvää kerrontaa ja hieno tarina!

[pupetti]

Mukavaa luettavaa, tulee omat "volvo"ilut mieleen, minä vaan harvemmin otin kuvia, kun ei ollu kunnon kameraa ja kuvien teettäminen oli mielestäni kallista.

Volvoilu on edelleen kivaa, sääli vaan ettei ole mulla kunnon tiloja missä volvoa talvenyli pitäis, nytkin pitäis pikkuhiljaa alkaa kotiuttamaan yks vanhus, mutta kun ei tiedä mihinkä, ni saattaapi olle että jää pikkuveljelle ikuseen säilöön tai maatumaan.

[dealer]

Aivan mahtavaa tarinaa.

Eikö ole muuten rumasti pyöristettyjä nuo maastoväriset panssarit? Oliko niiden suunnittelijalla viivoitin hukassa, kun piti vapaalla kädellä piirrellä tuommoisia kaaria?

Buahhahahah

[Pappi]

Terminä tuo "tylsyyden huipentuma kahden Volvon ollessa pihassa" saa ainakin täällä savon suunnalla hymyn kasvoille. Varsinkin kun joka aamu tuo näky iskee miljoonan ajamattoman kilometrin lailla vasten kasvoja.

[et]

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=0EccDoOzuAc[/youtube]

[740 GLE]

Nykyajan muoti-ilmiö on kauhistella vanhojen autojen päästöjä.

Siihen olisi esittää pari vastaväitettä. Koska on säädetty, että CO-päästöä verotetaan, olisi kohtuullista että Priuksesta, joka kuluttaa vuodessa enemmän kuin tuon Volvon 200 litraa vuodessa maksettaisiin myös suurempi vero, onhan sen CO päästökin suurempi.

Ja sitten ne muut päästöt, joista tulee säännöllisesti puhetta katsastuksessa, koska pakokaasuissa on liikaa HAPPEA. Muut päästöt sitten menevätkin mekaanisella KE-Jetronicilla (rimaa hipoen) vähäpäästöisen rajoihin, vaikkei härvelissä ole kattia koskaan ollutkaan



Mielestäni pakokaasupäästöjä ei kannata yrittää mitata kalenterilla. Pakokaasuanalysaattori antaa paljon tarkempaa tietoa.

[Meissenkeri]

Mahtavaa stooria. On siinä Volvolle sattunut keskimääräistä parempi elämänkaari

[topias]

Otan hattuni pois päästä ja kumarran mitä nöyrimmin. Hieno historiikki kirjoittajan Volvoista. Itse en ole ikinään Volvolla edes ajanut, vaikka erityisesti PV 544- sekä Amazon- mallit ovat aina olleet olleet mieleisiäni autoja. Varsinkin niiden kojelaudan muotoilu sekä ihan yleinen laatuvaikutelma ovat minua miellyttäneet.

[haju]

Kylläpäs oli miellyttävästi kirjoitettua tarinaa ja kuvat tukevat asiaa hienosti! Mahtava, että tällaista jaksat tehdä muiden iloksi.

Jatko-osia odotellessa

[Pakardinen]

Niinkuin kaikki muut minua enemmin vastanneet, niin minäkin ylistän tätä kertomusta ja tarinan virtaa: mainiota luettavaa!

Varsinkin, kun itselläni on kokemusta ensimmäisistä autoiluvuosistani tuommoisen 740:n ratista. Isällä oli tuolloin 740 (GLD...??? no sillä volkkarin tekemällä 2.4 litrasella suoralla dieselkutvosella...), grafiitinharmaa ulkoa ja beige sisältä. Sillä tuli kurvailtua aika paljonkin, pihassa talvisin kylkimyyryä ennen kortin saamista ja kylillä kylkimyyryä kortin saamisen jälkeen...

Yhtäkään autoa en ole tuon jälkeen ajanut, joka olisi yhtä helppo ja vaivaton ja luotettava ja rauhallinen vietävä kahva etellä. Se ei koskaan tehnyt mitään yllättävää ja näihin vanhoihin mersunraatoihin verrattuna siinä oli etuna paljon tuntoherkempi ohjaus, kyllä hammastanko on noissa hommissa paljon parempi...

Ja olihan se herrajjumala lämmin auto! Muistan kerrankin kun lähdin (viemään silloista tyttöystävää kotiin... ) yli kahenkymmenen asteen pakkasilla pihasta ilman lohkolämppäriä, niin kolmen kilometrin ajon jälkeen moottorinlämmöt alko olla jo normaalissa ja lämpöjä sai ruveta vähentämään viiden kilometrin jälkeen!

Kyllä, siitä autosta on paljon kultaisia muistoja... Mitähän sillekin tapahtu meiltä lähdettyään...?

[740 GLE]

Naapurin perheen lapsista yksi kävi perheineen hakemassa muuttoauton vielä paljon eksoottisemman reissun takaa Tansaniasta.

Samanvärinen sininen GLD, mutta lähtivät pari vuotta ennen meitä. Heidän autonsa mallitunnus oli isoilla kaunokirjoituskirjaimilla takaluukussa.

Historiassakin oli kai paljon samaa. Heidän autonsa meni samassa perheessä vielä suuremman ajomäärän kuin tämä meidän ja lopulta perheen poika ajoi sitä vielä vuosia arkiautonaan.

Pölkkykirjaimet takaluukussa eivät ole yhtä elegantit, mutta jotenkin kulmikkaaseen tyyliin paremmin sopivammat. Tärkein niiden mukana tullut muutos oli silti kokonaan galvanoitu kori. Milloinkas viimeksi näitte kaunokirjoituskirjaimisen Seiskan arkiliikenteessä?

[onre]

Pölkkykirjaimet takaluukussa eivät ole yhtä elegantit, mutta jotenkin kulmikkaaseen tyyliin paremmin sopivammat. Tärkein niiden mukana tullut muutos oli silti kokonaan galvanoitu kori. Milloinkas viimeksi näitte kaunokirjoituskirjaimisen Seiskan arkiliikenteessä?

Juuri mietin, että näitähän tosiaan aikanaan oli. Ilmanko ei enää näy.

[Pakardinen]

Juuri mietin, että näitähän tosiaan aikanaan oli.

Oli oli, meilläkin oli semmoinen! Tuota edellä mainitsemaani grafiitinharmaata edeltävä, viininpunainen oli se väriltään. Se ei kyllä maannut pitkään meidän pihassa, miksi, en muista. Ehkäpä isämies löysi sitten tuon harmaan soppeliin hintaan...

[Höömy]

Hienoa tarinaa ja muistuttaa mukavasti omasta 740 GLEstä. Se valitettavasti oli myytävä, kun ensimmäisen avioliiton jälkeen jaettiin lusikoita.

Tuo oli kestävä auto ja tilava kuin mikä.

[dneproshin]

Loistava tarina!

Itelläkin on pari seiskasatkua, 744 GLE -87 ja 745 GL -90:





Nuo etulattiat on kyllä niin peruspaikka näissä mistä ruostuu, vois sanoa että järestään ihan jokaisesta. Kuten tuossa minunkin GLE:ssä:


Lähenkin tästä rälläköimään tuota autoa...

[bercedes menz]

Niinkuin kaikki muut minua enemmin vastanneet, niin minäkin ylistän tätä kertomusta ja tarinan virtaa: mainiota luettavaa!

Varsinkin, kun itselläni on kokemusta ensimmäisistä autoiluvuosistani tuommoisen 740:n ratista. Isällä oli tuolloin 740 (GLD...??? no sillä volkkarin tekemällä 2.4 litrasella suoralla dieselkutvosella...), grafiitinharmaa ulkoa ja beige sisältä. Sillä tuli kurvailtua aika paljonkin, pihassa talvisin kylkimyyryä ennen kortin saamista ja kylillä kylkimyyryä kortin saamisen jälkeen...

Yhtäkään autoa en ole tuon jälkeen ajanut, joka olisi yhtä helppo ja vaivaton ja luotettava ja rauhallinen vietävä kahva etellä. Se ei koskaan tehnyt mitään yllättävää ja näihin vanhoihin mersunraatoihin verrattuna siinä oli etuna paljon tuntoherkempi ohjaus, kyllä hammastanko on noissa hommissa paljon parempi...

Ja olihan se herrajjumala lämmin auto! Muistan kerrankin kun lähdin (viemään silloista tyttöystävää kotiin... ) yli kahenkymmenen asteen pakkasilla pihasta ilman lohkolämppäriä, niin kolmen kilometrin ajon jälkeen moottorinlämmöt alko olla jo normaalissa ja lämpöjä sai ruveta vähentämään viiden kilometrin jälkeen!

Kyllä, siitä autosta on paljon kultaisia muistoja... Mitähän sillekin tapahtu meiltä lähdettyään...?

https://www.youtube.com/watch?v=88-xtMpJZ0Q

https://www.youtube.com/watch?v=8sma7vrT8Ts

[bercedes menz]

Onko tähän topikkiin tulossa jatkoa?? Oli niiiiin mukavaa luettavaa, että vielä jaksais lukea...

[740 GLE]

Hetki vielä. Tarina on saavuttanut jo nykypäivän, joten nyt on siirrytty pikakelaukselta reaaliaikaan.

Dinelin Satalankku kaipasi katsastukseen pari peltipaikkaa ja MIG kaipasi pulloa ja pullo kaasua, joka oli talossa, jonka rakensi Tullin Pultti. Satalankku on nyt tinailtu, seuraavaksi Seiskan kimppuun, että pääsee silläkin ajamaan.

Hitsata ei ollut ainakaan tarkoitus, mutta tankkiin pitää sukeltaa ennen kuin lähtee kauas ajamaan.

dneproshinin amerikkamalli Corona-vanteilla on hieno. Rouvan Amerikkamallin 244 GL:ssa oli samanlaiset. Mutta onhan sutimista tuollaisen 25-puolaisen turbiinipyörän pesussa, huoh!