Mese.fi:n historian ensimmäinen Lada-viesti!
Ladaviesti on myös osaltani suoritettu. Mitään vastoinkäymisiä ei osunut matkalle. Taidankin hommata tuommoisen karvahatun itselleni, oli niin mukava pitää päässä
Kiitokset Lajusen Ollille saattoautotoiminnasta ja valokuvaamisesta. Paluukyyti Multialta Hirpparille oli niin miellyttävää, että uni meinasi tulla silmään w115 takapenkillä. Menomatkalla Ladan apukuskin paikalla ei juuri väsyttänyt, ei johtunut mitenkään JP75:en ajamisesta, vaan innokkaasta kartanluvusta.
Mukava oli tavata Pega pikaisesti Multialla, vaikka kahvit jäivätkin juomatta, matkahuollon suljettua ovensa nenämme edestä.
Lisäytin Ladan ajoliiveihin töissä venäjänkielisen tekstin, äidinkielenään Venäjää puhuvalla henkilöllä. Onko joku jo ehtinyt tulkata tekstin?
Kuvia viestin sujumisesta tulee pikapuoliin Ollin toimesta näkyville. Menestystä myös muille Ladaviestin liikuttajille!

- Olli Lajunen
- Mersutohtori
- Viestit: 559
- Liittynyt: 01.10.2005 13:52
- Paikkakunta: Yppäri
LADA vieraili Jyväskylässä ja paidan selkämykseen oli ilmestynyt salaperäisiä merkkejä. Siirtymään valmistauduttiin ihastelemalla keulaa ja perää sekä tarkastamalla konehuoneen kunto. Eikai JP74:ää vaan nukuta, kun joutui aikaisin heräilemään?
Ei suinkaan, vaan käynnissä on ajopäiväkirjan täyttely - pitäähän matkan sattumukset ja kuulumiset dokumentoida. Vhdoin päästään liikkeelle. Matka taittuu rauhallisissa merkeissä (nopeusmittari ei toimi), vain köyhillä on kiire.
Hirvaskankaalla suoritetaan kuskin vaihto (JP74 -> JP75). Lähistöltä bongaamme LADAn kohtalokkaamman toverin. Emme kuitenkaan päästä tunnelmaa latistumaan vaan käymme tankkaamassa lisää menovettä. Siirtymätaipaleella Hirvaskankaalta Multialle ilta tekee jo tuloaan.
Multialle suoriudutaan kunnialla ja keskustassa suoritetaan jälleen kuskinvaihto (JP75 -> Pega).
Kiitoksia kaikille asianosaisille, mukavaa oli osallistua LADA-viestiin. Koeajo oli elämys ja tapasimpa pari ennestään tuntematonta forumilaista samalla.
Laitetaampa apukuskin kuvaama pieni videopätkäkin (n. 5MB) siirtymätaipaleesta näytille, vaikkei siinä itse juhlakalua juuri näykkään.

W115 200D 2.4 sttppdic -75
W211 E 320 CDI T 4Matic -05
Ex: W202 220 -96
® Mesen linttaklubi
W211 E 320 CDI T 4Matic -05
Ex: W202 220 -96
® Mesen linttaklubi
-
- Viestit: 80
- Liittynyt: 05.4.2006 19:46
- Paikkakunta: Espoo
-
- Viestit: 80
- Liittynyt: 05.4.2006 19:46
- Paikkakunta: Espoo
Ek Hirvaskangas-Multia takana ja kaikki sujui ajon puolesta ongelmitta pitkälti yli-innokkaan kartturin (JP74) ansiosta.. lopun hoitikin sitten Lujaa latua Lada
Pimeä, liukas mehtätie ja totuttelematon auto meikäläisen käsittelyssä sai kartturin unenrippeet todellakin katoamaan.Empä ole ennen noin pirteänä Japea nähnyt..
Pega olikin sitten pienen ajelun jälkeen Multialla vastassa ja otti Ladan hellään huovaansa.Kahvit jäi tällä kertaa juomatta kun paikat oli jo kiinni mutta toisen kerran sitten..
Kiitokset kaikille asianosaisille minunkin puolesta.

Vw
Onko se lara vaan aamulla äääsjoella??HVM kirjoitti:Ketä käytettävissä Seinäjoella? Pressa? Lucky-Dog? Kuka vaan?veppe kirjoitti:Ville, Misa & co tuovat Ladan minulle huomenna n. klo 18.00. Ajan samana iltana jo Seinäjoelle tosin en Ladalla, vaan käyn viemässä Ladan ensin JP74:lle Sieltä se menee Karstulaan, ehkäpä viimeistään ylihuomenna (8.11.) ja sieltä edelleen Seinäjoelle, joten jos ei vallan hullusti käy, niin auto on varmasti Seinäjoella perjantaihin mennessä Tavoite olkoon siis, että auto on Seinäjoella 9.11. iltasella Onhan Seinäjoen pään kuskit sitten valmiudessa perjantaina aamupäivällä?HVM kirjoitti: Tilanne on nyt se, että Ladan on oltava ehdottomasti Seinäjoella 10.11 Klo: 10.00, ja kuljettajan kera. Kuka hoitaa auton Jyskälänseudulta Pohjanmaalle?
-Reikä-Klubi®-
-Lintta-AATELINEN-
-Lintta-AATELINEN-
tarkoitus olisi että Lada on seinäjoella klo 10 aamulla, klo 13-14 se lähtee käymään Jalasjärvellä, Sieltä se lähtee eteenpäin noin klo 16 riippuen siitä kuka sitä sitten ajaakin...NicNac kirjoitti:Onko se lara vaan aamulla äääsjoella??HVM kirjoitti:Ketä käytettävissä Seinäjoella? Pressa? Lucky-Dog? Kuka vaan?veppe kirjoitti: Ville, Misa & co tuovat Ladan minulle huomenna n. klo 18.00. Ajan samana iltana jo Seinäjoelle tosin en Ladalla, vaan käyn viemässä Ladan ensin JP74:lle Sieltä se menee Karstulaan, ehkäpä viimeistään ylihuomenna (8.11.) ja sieltä edelleen Seinäjoelle, joten jos ei vallan hullusti käy, niin auto on varmasti Seinäjoella perjantaihin mennessä Tavoite olkoon siis, että auto on Seinäjoella 9.11. iltasella Onhan Seinäjoen pään kuskit sitten valmiudessa perjantaina aamupäivällä?
Nissan Sunny 1.3 L -88 ajossa/myynnissäkin
Rellu Laguna break 1.6 16V -98, 2.0 -95, 2.0 -96
Rellu Laguna 1.6 16V -01, 2.0 -95, 2.0 aut. -96
MB W124 300D aut. -88 osina, MB W126 280S -85 osina
MB W110 -64 jokkikseen
ja muutama muu
Rellu Laguna break 1.6 16V -98, 2.0 -95, 2.0 -96
Rellu Laguna 1.6 16V -01, 2.0 -95, 2.0 aut. -96
MB W124 300D aut. -88 osina, MB W126 280S -85 osina
MB W110 -64 jokkikseen
ja muutama muu
- Tomaatti II
- Kokkolan Kröönholmi
- Viestit: 2439
- Liittynyt: 11.7.2006 10:33
- Paikkakunta: Kokkola
- Kaapo
- <b>R.I.P.</b> <br>mese honorary member
- Viestit: 5070
- Liittynyt: 29.9.2005 11:11
- Paikkakunta: Tärviö
Skanneri olisi, mutta lehti puuttuu vielä. Toimittajanpahalainen oli tekstissä sekoittanut Kaapon ja Rässin henkilöt keskenään, mutta muuten juttu oli varsin hyvä... Esson aamukahvilassa lukaisin.Pjörklundi kirjoitti:Ja Aamulehden Moro liitteen keskiaukeamalla seisoo että "Mersuporukka sekosi Ladaan" ja siinähän se Lada on Lenin-museon edessä kera Kaapon, Rässi66 ja Arto N:n kanssa
Arto N:n pelkäämää ivallista sävyä ei tarinaan sukeutunut ja juttu oli vielä isomman yleisteeman "Hyväntekijät" alla. Puoli sivua sille tarinalle liikeni, mutta kelpo saavutus sekin.
W140 S 300 TD * V126 300 SEL * W460 230 GEA * Royal Enfield 1954
-
- Viestit: 80
- Liittynyt: 05.4.2006 19:46
- Paikkakunta: Espoo
Joo eipä mulla siihen aikaan vapaata oo...ohi meni siis.ruuvailenpa sitten mopoa illankin nyt on asetyleeniäkin...Tonde79 kirjoitti:tarkoitus olisi että Lada on seinäjoella klo 10 aamulla, klo 13-14 se lähtee käymään Jalasjärvellä, Sieltä se lähtee eteenpäin noin klo 16 riippuen siitä kuka sitä sitten ajaakin...NicNac kirjoitti:Onko se lara vaan aamulla äääsjoella??HVM kirjoitti: Ketä käytettävissä Seinäjoella? Pressa? Lucky-Dog? Kuka vaan?
-Reikä-Klubi®-
-Lintta-AATELINEN-
-Lintta-AATELINEN-
- Ari66
- Mesen Invaryhmä®
- Viestit: 13054
- Liittynyt: 29.9.2005 11:11
- Paikkakunta: Hki-Utsjoki-Barentsinmeri
- Viesti:
Tuossa toinen:
http://photo.digitalfinland.net/lada/Morojuttu.jpg
http://photo.digitalfinland.net/lada/Morojuttu.jpg
Laittakaahan kommenttia milloin lata on kalajoki-yka suunnalla...vois käydä pällisteleen jos ehtii.... siihen pitäisi laittaa satelliitti paikannus ja navigaattori....tietäs missä ryssänrauta singahtaa..
Pitäähän joka pojalla pappatunturi olla varsinkin jos on vaarana et käyttöautona oleva vanha mersu posahtaa...
- jackhammer
- Viestit: 188
- Liittynyt: 29.6.2006 16:58
- Paikkakunta: Rovaniemi
Oli hitusen pettymys kun tytöt pistää nykyvään matkiksen kii noi aikaseen.JP75 kirjoitti:Ek Hirvaskangas-Multia takana ja kaikki sujui ajon puolesta ongelmitta pitkälti yli-innokkaan kartturin (JP74) ansiosta.. lopun hoitikin sitten Lujaa latua Lada
Pimeä, liukas mehtätie ja totuttelematon auto meikäläisen käsittelyssä sai kartturin unenrippeet todellakin katoamaan.Empä ole ennen noin pirteänä Japea nähnyt..
Pega olikin sitten pienen ajelun jälkeen Multialla vastassa ja otti Ladan hellään huovaansa.Kahvit jäi tällä kertaa juomatta kun paikat oli jo kiinni mutta toisen kerran sitten..
Kiitokset kaikille asianosaisille minunkin puolesta.
No ne kahvit tarjoon joku toinen kerta