Jarrujen herkistelyä, osa 1: takajarrut [kuvia]
Jarrujen herkistelyä, osa 1: takajarrut [kuvia]
Tästä se lysti alkoi - perä ylös tunkilla vetopyörästön alta, ja pukki kumitassun alle:
Kesällä siis intouduin herkistelemään / putsaamaan jarruja, tai otin käsittelyyn ensin takajarrut. Pitäähän ensi kesällekin jättää jotain auton kanssa terapia-puuhasteltavaa... Meinasin itsekin siinä alkaa herkistyä kun jarrusatulan tapit olivat "hieman" jumissa. No CRC:llä ja varovaisella nakuttelulla ne lopulta irtosivat, ja jousilevyn irroituksen jälkeen pääsinkin sitten naputtelemaan jarrupaloja irti (nekin olivat tiukassa kuin paska junttilan tuvan seinässä)...
-CRC:tä spruuuuut!
Vaikka en ole koulutukseltani insinööri, huomasin että oikean takajarrun ulompi mäntä oli ollut jumissa, koska jarrulevyn pinta oli ruosteessa
Suola ja loska tekevät tehtävänsä hitaasti mutta varmasti...
Lopulta jarrupalatkin irtosivat. Ne ovat siis alkuperäiset, vintagea vuodelta 1992! Kulutuspintaa on aika huonosti, ja jarrulevytkin mennevät vaihtoon ensi keväänä. Paloissa oli stanssattuna teksti "TEXTART 421EE", ja Mercedes-logot. Minkähän verran sisältävät asbestia?
Puupalikoiden ja CRC:n avulla liikuttelin mantiä varovasti etten rikkoisi tiivisteitä. Välillä kävin polkemassa jarrua että männät painuivat palikoita vasten.
Jarrut olivat niin likaiset että oikein hävettää. Teräsharjalla ne kuitenkin puhdistuivat ihan hyvin. Voisi olla hyvä purkaa ja puhdistaa jarrut (jos jaksaisi) esim. keväisin renkaidenvaihdon yhteydessä!
Antakaapa vinkkejä miten itse herkistelette/putsailette autojenne jarruja, ja minkälaisia öljyjä/rasvoja siihen käytätte? Olen kuullut että palojen laitoihin voisi laittaa jotain kuparitahnaa...? Entä voisiko jarrusatuloita käsitellä jotenkin että ne eivät ruostuisi?

Re: Jarrujen herkistelyä, osa 1: takajarrut [kuvia]
Mitäs jos hankaat ne puhtaaksi ja maalaat ne?Matti kirjoitti: Entä voisiko jarrusatuloita käsitellä jotenkin että ne eivät ruostuisi?
BTW. Hyvä raportti, kuvat ja kaikki. Kiitos siitä.
Pro HVM
Re: Jarrujen herkistelyä, osa 1: takajarrut [kuvia]
Itse herkistelin niin, että tukevat puusepänpuristimet laitoin molempiin mäntiin, siis puristamaan mäntiä kiinni. Jarrusatula on siis irti tässä vaiheessa. Sitten vain painelemaan jarrua Tukevakin puristin taipuu jarrumäntien voimasta ja palauttaa männän alkuasentoonsa, kun päästät jarrun. Siitä vain jatkat vaikka puoli tuntia "jarruttelua", niin jo liikkuu männät helposti käsinkin. Minulla oli toinen mäntä niin jumissa, ettei saanut normaalisti esim. papukaijapihdeillä liikahtamaankaan, mutta tällä konstilla lähti liikkeelle! Ja on pelannut tuon toissasyksyisen herkistelyn jälkeen oikein hyvin..Matti kirjoitti: Antakaapa vinkkejä miten itse herkistelette/putsailette autojenne jarruja, ja minkälaisia öljyjä/rasvoja siihen käytätte? Olen kuullut että palojen laitoihin voisi laittaa jotain kuparitahnaa...? Entä voisiko jarrusatuloita käsitellä jotenkin että ne eivät ruostuisi?
- veskola
- V-klasse-spesialisti
- Viestit: 1589
- Liittynyt: 30.9.2005 10:45
- Paikkakunta: Turun tienoo
- Viesti:
Re: Jarrujen herkistelyä, osa 1: takajarrut [kuvia]
Tälleen:Matti kirjoitti:Antakaapa vinkkejä miten itse herkistelette/putsailette autojenne jarruja, ja minkälaisia öljyjä/rasvoja siihen käytätte? Olen kuullut että palojen laitoihin voisi laittaa jotain kuparitahnaa...? Entä voisiko jarrusatuloita käsitellä jotenkin että ne eivät ruostuisi?
Klick
eli voi käsitellä hyvinkin.
Kuparitahnan sijaan olen alkanut laittamaan valkoista kiinnileikkautumisestotahnaa vai miksi sitä sanotaan.
Minulta näyttää puuttuvan nuo raudat, olikohan ne nyt värinänvaimennusraudat, eikä sellaisia tullut edes asennussarjan mukana Mokasiko motonet vai mistä on kyse ? Vai onko kyse siitä, että motonetin jarrupalan mukana tulee palan taakse tahmea rengas, ja sen pitäisi riittää ?
Satula tosiaan kannattaa irroittaa, ripustaa rautalangalla roikkumaan, niin ei tarvii sotkea levyjä crc ruiskeilla ja muulla töhkällä.veppe kirjoitti:Itse herkistelin niin, että tukevat puusepänpuristimet laitoin molempiin mäntiin, siis puristamaan mäntiä kiinni. Jarrusatula on siis irti tässä vaiheessa.
Noviisin ei varmaan kannata lähteä lämmittämään levyjä kieroksi, vaan puhdistus jarrukliinerillä ja vanhalla kalsarilla toimii oikein hyvin.Rässi66 kirjoitti:Kosani tai kuumailmapuhallin + rätti toimii myös.
Viimeksi muokannut veskola, 01.10.2007 6:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Perunankeittäjä
- Viestit: 1567
- Liittynyt: 23.12.2006 21:01
- Paikkakunta: JUVA . Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston ....
Kyll miun mielestä Matin kannattaa jo laittaa uudet levyt.
Talalevythän on kohtalaisen edullisia.
Mie puran jarrut vähintään kerran vuoteen, että sellaset herkistelyt.
Pääsääntöisesti kun renkaat vaihtaa niin samantien.
Ja kuparitahnaa tappien helmiin ja kaikkiin kontaktipintoihin mitkä voi ruostua kiinni.
Silloin kaikki paikat lähtevät hyvin auki ja huolto on helppoa.
.

VALMET 5oo -69
Rässi66:
veskola:
Aika pro-laittoa! Oli hyvä projektikertomus! Itse en ehkä uskalla ruveta purkamaan jarruja ihan atomeiksi, koska ei ole mitään takuuta että saisin auton enää ikinä takaisin ajokuntoon Tyydyn pienimuotoiseen puhdisteluun/herkistelyyn.
Pitääpä lähteä ostamaan Hugo Bossia, kuparitahnaa, jarrukliineriä ym. Kiitos hyvistä vinkeistä! Ehkä intoudun vielä availemaan etujarruja tässä kunhan talvirenkaiden vaihdon aika tulee... Sehän siinä on että monikaan autoilija ei varmasti tee jarruille mitään, koska ei ehdi / ei osaa /(ei kiinnosta koska on leasing-auto ), vaan vie auton huoltamoon ja lyö €urot tiskiin, että laittakaapa kuntoon... Itselläkin auton laittoon liikenevä aika on melko kortilla, lähinnä viikonloppuisin ja kesälomilla ehtii.
Pyörän laakereiden rasvausta olen myös miettinyt (että miten/millä aineella), mutta se on eri topicin juttuja sitten.
Eipä kestä. Minusta on ollut mukava lukea sinun tekemiä kuvallisia juttuja, Nissan-blogia ym. Yleensäkin kaikki projektikertomukset ovat mukavaa luettavaa, varsinkin jos niistä on kuvia!BTW. Hyvä raportti, kuvat ja kaikki. Kiitos siitä.
veskola:
Aika pro-laittoa! Oli hyvä projektikertomus! Itse en ehkä uskalla ruveta purkamaan jarruja ihan atomeiksi, koska ei ole mitään takuuta että saisin auton enää ikinä takaisin ajokuntoon Tyydyn pienimuotoiseen puhdisteluun/herkistelyyn.
Pitääpä lähteä ostamaan Hugo Bossia, kuparitahnaa, jarrukliineriä ym. Kiitos hyvistä vinkeistä! Ehkä intoudun vielä availemaan etujarruja tässä kunhan talvirenkaiden vaihdon aika tulee... Sehän siinä on että monikaan autoilija ei varmasti tee jarruille mitään, koska ei ehdi / ei osaa /(ei kiinnosta koska on leasing-auto ), vaan vie auton huoltamoon ja lyö €urot tiskiin, että laittakaapa kuntoon... Itselläkin auton laittoon liikenevä aika on melko kortilla, lähinnä viikonloppuisin ja kesälomilla ehtii.
Pyörän laakereiden rasvausta olen myös miettinyt (että miten/millä aineella), mutta se on eri topicin juttuja sitten.
OT
/OT
Kiitos! Onhan se 15-v. vanhaksi röntäksi ihan 'kohtuu hyvässä' hapessa Väri on 888 "Berryll". Cruisailinkohan sitten pe siellä päin...? Voi olla... En muista kyllä nähneeni parlblue metallic w202:sta... Vai mikä C-malli sulla on? Laita tuonne "meseläisiä bongattu" -topicciin jos näin kerta onhieno mersssu siula taisinki perjantaina nähdä kirkkokadulla.itelä se pearlbluemettallic c malli.
/OT
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 12.2.2006 22:27
Moro,
Kysymys hivenen aiheen ohi :
"perä ylös tunkilla vetopyörästön alta"
Siis mistä kohti tuolla haalitunkilla auto on nostettu? Perä "murikasta" vai jostain muualta. Itse en ole uskaltanut nostaa muualta kuin noista sivuilla olevista kumi tateista. Jos murikasta ... niin onko tunkin ja murikan välissä jotain pehmentämässä ? Ja saako noin kerralla kummankin pyörän ilmaan ? Joskus ollut hallitunkki työtä haittaamassa, kun ollut tuossa kumi tatin kohdassa ... ja samaa ongelmaa myös etupään kanssa.
Kysymys hivenen aiheen ohi :
"perä ylös tunkilla vetopyörästön alta"
Siis mistä kohti tuolla haalitunkilla auto on nostettu? Perä "murikasta" vai jostain muualta. Itse en ole uskaltanut nostaa muualta kuin noista sivuilla olevista kumi tateista. Jos murikasta ... niin onko tunkin ja murikan välissä jotain pehmentämässä ? Ja saako noin kerralla kummankin pyörän ilmaan ? Joskus ollut hallitunkki työtä haittaamassa, kun ollut tuossa kumi tatin kohdassa ... ja samaa ongelmaa myös etupään kanssa.
- veskola
- V-klasse-spesialisti
- Viestit: 1589
- Liittynyt: 30.9.2005 10:45
- Paikkakunta: Turun tienoo
- Viesti:
Murikasta ylös, joskus siinä on t-paidan palanen välissä, joskus nenäliiina, joskus ei ole mitään, riippuu ihan mikä vitutus on päällä. Tottakai se kokoperä, eli kaksi rengasta nousee kerralla. Paljon muualta en nostelekkaan kuin etupalkin tai murikan alta ja sen jälkeen aina pukit kumituttien alle. Eihän sulla voi olla auto pelkän tunkin varassa, ei koskaan
-
- Viestit: 47
- Liittynyt: 12.2.2006 22:27
Itse tein jarrujen herkistelyn niin että hioin uusien palojen päädystä maalirosot pois, ja myöskin sitten satulan puolelta että palat liikkuu hyvin +kuparitahna. Satuloille tein täydellisen rempan pari kolme vuotta sitten. Puhaltamalla puhtaaksi, männät ulos(rasvaprässillä kun ei muuten lähteny.) ja uudet tiivisteet jokapaikkaan. Sitten vaan vasaralakka satulaan ja sitten oli disaster valmis.
Levyjen ja palojen vaihdon yhteydessä on tullut sitten hiottua kaikki nuo liikkuvien paikkojen hilut. Ja käsivoimin on vielä tuntunu liikkuvan männät. Tai siis ei enään kun ole koko autoa ollu yli kuukauteen tontilla. 'cape' kommentoi sitten pilatuista satuloista

“I’ve written a romantic comedy. It’s about a guy and a girl, classic, initially they hate each other, classic, but they end up in bed together. Classic! It’s called the rapist.” — Jimmy Carr