Perheauto.
Perheauto.
Tulipa taas ajankohtaiseksi hankkia "enemmän-kuin-viiden-hengen"-auto.
Tällä kertaa lähinnä sen vuoksi kun tytär muutti muutaman sadan kilometrin päähän, pääsee kyläilemään isommalla porukalla.
On tullut mietittyä ja punnittua eri vaihtoehtoja - minähän tunnetusti harkitsen moneen kertaan, mietin ja puntaroin ja kyselen mielipiteitä ennen kuin ostan auton ettei tule ns. tuppikauppaa
Farkku lisäpenkillä, 124 tai 210, olisi itselle luonnollisin ajopeli mutta kun penkit ovat perällä väärinpäin farkut jäivät pois laskuista.
Sprinter olisi todella tilava vaihtoehto mutta jotenkin ei tällä kertaa.
Päädyin lopulta ostamaan Opel Zafiran.
Auto on -99, ajettu noin 350tkm ja 1,8 Ecotec moottorilla, siis bensa.
Dieselinä Opelia ei voi harkitakaan.
Varustelutaso on Elegance, mitä kaikkea sisältänee - en ole päässyt vertaamaan perusmalliin. Vai lieneekö Elegance juuri se perusmalli...
Tarinaa autosta, kokemuksista sen puikoissa ja hyvistä sekä huonoista ominaisuuksista tulee tähän kohtapuoleen.
Josko ottaisi pari kuvaakin.
Sana on vapaa

Asiasta en mitään tiiä..mutta eikös nissantojotallaki oon nykyään niitä tilaihmeitä???
Sen verran näkö ja kuulo (kiroamista) kuitenki on tuollasesta safiirista että kyllä sitä sai 4kk aikana 7 hinata, ku sähköissä, moottorissa , alustassa ja jarruissa (hirttivät kiinni risteyksessä) oli aina joatki pientä vikaa, jarruissa varsinki oli kaverin yksilössä ka kahteen kertaan kaikki jarruhi liittyvät osat vaihtovat ja siltikään se kiinni hirttäminen ei loppunu.
Jäivät jaarrut kiinni ku tuli riteykseen, koti/kaupan/meidän pihaan ja niitä ku ei saanu aukikaan ennenko otti satulat irti levystä ja palat pois, päästi ilmaruuvista nestettä eli sen paineen pois ja laitto kaiken takasin, mutta se oli vaan tuossa em yksilössä, sitte siinä oli ihmeellsisä sähkövikoja jotka esiinty sillee ajaessa, ku suoraan ajo ni yhtäkkiä sytty jarruvalot ja vasen vilkku palamaan, kunne paino jarrupoljinta, eivät opel huollossa löytäneet mitään syytä moiselle, eikä sillekkään ettei lämppärin puhallin sammunu enneko otti akusta piuhan irti, ja tuollasta pikkuvikaa siinä hänellä oli koko sen 4kk mitä kaverilla kulkine oli, nytte se on jo jossaki toisessa euruupan maassa sen tiiän, ainaki islantiin se silloin lähti, ja oli ajettu se 1120km, ni uutena sen sinne möi..jotaki kautta.
Ennenko tuo satalankku tuli meille ni yhtä safiiria ja yhtä mikälie nissania kävin kattomassa...mutta mersuun päädyin, toki tiilerillä on pikkasen eri asia ku meillä, mutta mielenkiinnolla kyllä lueskelen ja odotan lopullista päätöstä.
Ja toivon että kun päätös on tehty ja massojenkuljetusväline on pihassa ni löytyis aikaa sellasen koeajolle

® Mesen linttaklubi matkailuautojaos teiden etanat.
Ehkä on reikiä, ehkä ei, savuttaa se kuitenki.
Todellisuus on absolutistien luomaa harhaa.
Onnistunut ohitus kätkeytyy savuverhoon.

Samalla linjalla ollaan Vesqju:n ja Jopen kaa. Mutta eipä silti halpa ja hyvä ajaa on Opel, kunhan vaan kestäs...
ajossa BMW X3 2.0dXdrive, ex: w205, 220cdi, w204,180cdi A facelift, W203, 220cdi facelift, bmw 118d, bmw 320d, W203 C200K aut, w202 200cdi aut, w202 280 aut.+ useita merkkejä joita ei autoksi kannata kutsua.
No jaa. Mulla on ollut kuusi vai seitsemän ooppelia eikä minkäänlaisia ongelmia.
Mulla nyt ei tosin ole ollut juuri ongelmia minkään merkkisten autojen kanssa, siis sellaisia joita ei tulisi kaikkiin kun ikää on tarpeeksi.
Minusta tuo sahvira oli ainakin penkkitsydeemeiltään ihan fiksusti toteutettu.

Ville
Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.

Sehän on tiedossa ettei Opel ole kaikin puolin kestävä ajokki (jos nyt mikään muukaan), juuri sähkövikoja on ollut ja tässäkin tietysti mm. takaovien johtosarjat irtipoikki molemmilta puolilta.
Johtonippu kun on laitettu niin että se joutuu kääntymään vähän enemmänkin kuin oven aukeamisen osalta tarpeen olisi, siis typerästi.
Onneksi orkkis liittimet voi purkaa ja jättää kokonaan pois, laitoin 7-napaista johtoa ja muutaman lisäjohdon josko nyt menisi pari vuotta.
Takaovissa ei siis toimi sähkölasit (tai nyt toimii jo kuskin puolella), keskuslukon sulake palaa ja takaovien kaiuttimet ovat mykkinä.
Muuta sähköjä ovissa ei taida olla ellei jotain jalkatilavaloja, en ole niin tarkkaan katsonut.
Toinen sähkövika on radiossa joka joko toimii oikein tai on tyystin mykkä, 95% ajasta jälkimmäistä
Pitää kokeilla toista mankkaa. Kaipa tuo lähtee blaukkarin koukuilla irti kun ottaa kuusiokoloruuvit edestä pois.
Moottorinohjauksen vikavalo palaa joskus, siihen en ole sen kummemmin huomiota kiinnittänyt kun edellinen omistaja kertoi valon oikkuilleen vuositolkulla vaikuttamatta hänen mielestään mitenkään käyntiin tai kulutukseen tms.
En ostanut autoa suoraan häneltä vaan se oli tullut vaihdossa liikkeeseen josta ostin sen.
Edellinen omistaja oli ajanut tämän kilometreistä yli 300000 eli lähes uudesta.
Huoltokirja on täydellinen uudesta saakka.
Tietäisihän sen ilman tositteitakin että huollettu on hyvin ja tiheään, muutenhan tällainen olisi jo paalissa moneen kertaan
No, vikatestin kyllä otin ja se kertoi lambda-anturin lämmityksen viasta.
Pitää vaihtaa anturi joskus.
Auto oli vasta katsastettu ja otteessa maininta takaäänenvaimentimen vuodosta, pönttö olikin niin huonossa kunnossa että vaihdoin uuden.
Alustasta ja jarruista en löytänyt moitittavaa.
Öljy- tai nestevuotoja ei ole.
Edellisen omistajan mukaan moottoriöljyä joutuu joskus lisäämään 3-4 desilitraa, yleensä pidemmän reissun jälkeen ja kerran pari öljynvaihtovälillä.
Ecotechän saattaa kuluttaa runsaastikin öljyä, ainakin 1,6 koneet.
Ruosteista tätä ei pääse moittimaan ja auto on hyvin pidetty, sisustus ihan ehjä ja ryhdissään eikä pinnassa ole maininnan arvoisia lommoja tai naarmuja / paikkamaalauksia.
Tuulilasi on vaihtokunnossa, kahdessakin kohtaa halkeama.
Tosin ne eivät ole näkökentässä joten eivät vaikuta ajamiseen.
Olen ajellut Zafiralla nyt tuhatkunta kilometriä, vaimo ehkä saman verran.
Kulutus on ollut 7,3-7,7 litraa tankkauksista laskien, hieman enemmän ajotietokoneen mukaan.
Kohtuullinen joka tapauksessa.
Moottori on ominaisuuksiltaan kelvollinen tähänkin koriin.
Hevosvoimia on 125, väännöstä en tiedä mutta sitä on bensakoneeksi mukavasti ja riittävän alhaalta ettei ajaminen ole dieseliin tottuneellekaan tuskallista.
Kulutus pysynee pienenä juuri moottorin ominaisuuksien vuoksi, ei tule huudatettua.
Jakopään hihna ja rullat pitää muistaa vaihtaa aikanaan, vaihtoväli on 60tkm ja itse en uskalla sitäkään matkaa ajaa.
Onneksi vaihtotyö on helpoimmasta päästä.
Edellinen hihnanvaihto on tehty n. 20tkm sitten.
Vaihteensiirto toimii niin ettei siihen juuri kiinnitä huomiota, kytkimen kanssa en ole ihan sinuiksi päässyt.
Ajo-ominaisuudet ovat mielestäni kokonaisuutena OK mutta takajousituksen kantavuus saisi olla parempi.
Takajouset oli vaihdettu joitain vuosia sitten ja saattaa tietysti olla etteivät ne ole ns. laatutuotteita.
Tai sitten iskarit ovat tiensä päässä vaikka eipä tuo pompota, on vaan veltto.
Myös pientä vaeltelua tuntuu häiriten ajamista mutta katsotaan mitä pyöränkulmat ovat kunhan ehdin niitä mittailemaan, vaeltelun en usko olevan ominaisuus vaan johtuvat jostain jutusta joka ei ole OK...
Jatketaan arvostelua kohta.

-
- pingviinitrokari
- Viestit: 2595
- Liittynyt: 20.10.2010 19:12
- Paikkakunta: Pori
Aaaltojärvi, ainakin jos olisi cd-soittimella ja koodi tallessa niin kiinnostaisi kyllä
Zafirassa on hyvin muunneltavat istuimet.
Takimmaiset penkit (1+1) ovat erilliset ja käännettävissä alas niin että ne menevät kokonaan piiloon ja tilalle jää tasainen lattia.
Keskipenkki (2+1) on kokonaisuutena säädettävissä eteen-taakse ja jalkatilaa jääkin erinomaisen hyvin penkin ollessa takimmaisessa asennossa, myös takana sopii silloin vielä lapsi istumaan.
Eikä sinne aikuinen tietysti mahtuisi muutenkaan kuin tilapäisesti.
Kuskin penkissä on myös korkeussäätö ja ristiselän tuen säätö, ratissa tiltti ja teleskooppi.
Niinpä ajoasennon saa isompikin mies kohdalleen, tai vastaavasti hento nainen.
Silloin kun kyydillä on 7 henkeä tavaratilaa on avuttoman vähän.
Takapenkkien taakse mahtuu pari muovikassillista vaatteita tms. eikä muuta.
Reissatessa täytyy siis olla boksi katolla, pitääkin hankkia jostain telineet kattokaiteisiin.
Pikkutavaroille on mainiosti säilytystiloja, isot lokerot ovissa ja etupenkkien kyljissä, keskikonsolin lokerot, verkkotaskut selkänojissa, takimmaisten penkkien kohdalla sivuverhoilussa lokerot, vänkärin penkin alla vetolaatikko , mukitelineitä, neliömetri kojelaudan päällistä jne...

Tässä kotelossa on varusteena myös mm. ilmastointi, luistonesto ja vakionopeussäädin.
Ilmastointi ei toiminut ostohetkellä vaikka se oli edellisenä kesänä huollettu ja toiminut ja kenno keulalle vaihdettu pari vuotta sitten.
Kylmäainetta oli sisällä täysi määrä, muutaman mittauksen tuloksena selvisi että kompuran magneettikytkimen käämi on hajalla.
Korjauksesta sovittiin myyjäliikkeen kanssa ja niinpä tilasin merkkiliikkeestä uuden kompuran ja vaihtelin sen paikalleen eräänä iltana työpäivän jälkeen.
On muuten helpossa paikassa, kolmella ruuvilla kiinni.
Vaihdoin myös sisäilmasuodattimen. Aika paljon se oli vuodessa kerännyt pölyä...

Tuosta moottorin vikavalostahan mainitaan Opelissa ohjekirjassakin, että saattaa palaa silloin tällöin. Aiheuttaa toimenpiteitä vasta jos jää pitemmäksi aikaa palamaan.
B-Vectrassa tuppasi palamaan aina rankemman sateen jälkeen, jonnekin siis pääsi kosteutta.
B-Vectrassa tuppasi palamaan aina rankemman sateen jälkeen, jonnekin siis pääsi kosteutta.
Ville
Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.
Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.
Sehän se. Vasta kuukaus takaperin naapuri kirosi kun zafirasta katkes hihina ja meno loppui siihen. Juuri ikävästi 280tkm kohdalla ja jossain päin lomareissua. Se kyllästy ja osti uuden samanlaisen ooppelin samalla reissulla. uutena osti edellisenkin joka on siis juuri tämä samanlainen vuosi ja malli kuin Dealerilla.dealer kirjoitti:Kyllä, tai en tiedä onko 1,8 kummempi kuin 1,6 tai 2,0.Eikös nää 1,8 litraset ecotecin moottorit ollu just niitä hihnankatkojakoneita? Kannattaa varmaan tsekata miltä hammaspyörät näyttävät, ettei ole venttiilit mutkalla jossain vaiheessa.
I started out with nothing. And I've still got most of it left!
S124 E220TCDI Aut.
C124 300CE-24 Aut.
W140 S350TD Aut.
A6 2.5TDI Quattro Man.
S124 E220TCDI Aut.
C124 300CE-24 Aut.
W140 S350TD Aut.
A6 2.5TDI Quattro Man.
Minulla on vielä tilaisuus oppia, tämä on talouden 1. ooppeliEi sitten kerrasta oppinut.
On muuten vaihtoehdot vähissä kun etsii 7 hengen ilmastoitua tila-autoa alle 4000 euron hintaluokasta.
Taisi olla Nettiautossa 1-2 Spacewagonia ja sitten näitä Zafiroita.
Jenkkejä on pilvin pimein mutta ei ole varaa ajaa autolla joka kuluttaa tuplaten tähän verraten ja varaosien saatavuus pitää olla kunnossa nivelten, jarruosien ym. suhteen.
Syy radion ongelmiin löytyi niinkin luonnollisesta paikasta kuin takaoven johtosarjasta, ilmeisesti yhteen sulanut johtonippu aiheutti hiljaisuutta.Toinen sähkövika on radiossa joka joko toimii oikein tai on tyystin mykkä, 95% ajasta jälkimmäistä
Pitää kokeilla toista mankkaa. Kaipa tuo lähtee blaukkarin koukuilla irti kun ottaa kuusiokoloruuvit edestä pois
Nyt olen tinannut yhteensä 31 katkennutta johtoa ja etuovet on vielä tutkimatta.
Sieltä voisi löytyä syyllinen siihen ettei vänkärin puoleista takasivulasia saa liikkumaan kuskin oven katkaisijasta ja kuskin puolen takaoven sivulasin saa alas muttei ylös
Takaovien katkaisijoista lasit toimivat kuten pitää.
Em. 31 johdon korjaus on saanut toimimaan
- rekisterikilven valot
- takakaiuttimet
- takalasinnostimet
- radion
- takalasin pyyhkimen ja pesurin
- takalasinlämmittimen
(tai eipä voi olla varma toimiiko se, se on varmaa ettei toiminut ennen johtojen korjausta )
Keskuslukitus ei toimi.
Siitä oli sulake palanut ja aiemmin kokeilin ehjällä, pari ovea meni kaukkarin napista lukkoon.
Avausvaiheessa sulake paloi uudelleen.
Lisäksi lukkoon oli mennyt polttoainesäiliön luukku ja sen tietysti huomasin vasta työmatkalla tankilla ja ajotietokoneen ilmoituksen mukaan bensaa jäljellä 25 km matkalle, työpiakka 45 km päässä.
Onneksi lukon solenoidin sai helposti irti.
Radiossa on näemmä sellainenkin ominaisuus että äänenvoimakkuus säätyy automaattisesti ajonopeuden mukaan.
Ihan hyvä, eihän Zafira NIIN hiljainen ole.
Viimeksi muokannut dealer, 30.5.2011 21:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- pingviinitrokari
- Viestit: 2595
- Liittynyt: 20.10.2010 19:12
- Paikkakunta: Pori
Tuollaisella ooppelilla on täälläkin kuljettu aikas paljon. Oli vm 2000 ja bensa. Eipä juuri ollut vikoja, toki se ostettiinkin uutena ja myytiin noin 60000km ajettuna. Välissä oli Huntai Trajetti ja taas nykyään täältä löytyy 2008 vm. Zafira.
Yhtä muovinen kapistus se on kuin edellinenkin, mutta toimiva
Kaiken maaliman sähkövempelettä siinä on paljon. Nyt mittarissa 73000km.

® Mesen V8 Klubi
"Ympyrä ja nuoli, siitä alkaa huoli" kuvallisessa esittelyssä.
Ruosteiden osalta Zafirassa ei ole moitteen sijaa.
En ole ehtinyt autoa vahaamaan, pesin sentään kertaalleen.
Takapenkit alhaalla tavaratilaa on riittävästi:
Penkit käyttöasennossa tilaa ei juuri jää:
Sisäkuvaa:
Hallintalaitteiden ja mittariston selkeyden osalta ei moittimista:

Obelix on ollut ahkerassa käytössä viime päivinä, muissa pihan romuissa kun ei ole ilmastointia.
Lähetin ilmastoinnin laitosta sovitusti kuitin liikkeelle ja raha oli maksettu tililleni viivyttelemättä.
Kiitokset AutoX:lle Kempeleeseen, kaupanteko sujui ongelmitta ja auto oli sellainen kuin puhelimessa etukäteen kerrottiin.
Erityisesti asiallinen suhtautuminen ilmastoinnissa olleen vian korjaamiseen on maininnan arvoista, kyseessä kun on tämän hintaluokan auto.
Yleensähän puhelimessa vastailee kuin eri mies jos auton ostaja soittaa että jotain vikaa on löytynyt, tällä kertaa palvelu jatkui yhtä hyvänä.
Merkkikohtainen teline +17 euroa.Ostin telineen kattokaiteisiin jotta saa boksin mukaan.
Eihän se passaa, säätövara ei riitä Thulessa noin kapealla oleville kaiteille.
Sittenpä vaan riitelemään rahoja takaisin ellei löydy samasta liikkeestä sopivaa.
Lähetin ilmastoinnin laitosta sovitusti kuitin liikkeelle ja raha oli maksettu tililleni viivyttelemättä.
Kiitokset AutoX:lle Kempeleeseen, kaupanteko sujui ongelmitta ja auto oli sellainen kuin puhelimessa etukäteen kerrottiin.
Erityisesti asiallinen suhtautuminen ilmastoinnissa olleen vian korjaamiseen on maininnan arvoista, kyseessä kun on tämän hintaluokan auto.
Yleensähän puhelimessa vastailee kuin eri mies jos auton ostaja soittaa että jotain vikaa on löytynyt, tällä kertaa palvelu jatkui yhtä hyvänä.
Re: Perheauto.
Elegance on porvarimalli. Comfort lienee se perusmalli. Tuossa 1.8:ssa on 1.6 ja 2.0:aan verrattuna suunnittelijalla päässyt aivopieru ja ecu on pultattu koneen kylkeen, jolloin jatkuva lämmönvaihtelu aiheuttaa kaikkea jännää. Liekkö vaihdettu jo noilla kilsoilla?dealer kirjoitti: Varustelutaso on Elegance, mitä kaikkea sisältänee - en ole päässyt vertaamaan perusmalliin. Vai lieneekö Elegance juuri se perusmalli...
Kovasti näitä haukutaan, mutta ihan toimivaksi perusautoksi tuo oma Astra on osottautunut. Ruostettakin 100% vähemmän kuin tutun saman ikäisessä väykyssä
Kappas vaan. Vaihdosta ei ole tietoa.Tuossa 1.8:ssa on 1.6 ja 2.0:aan verrattuna suunnittelijalla päässyt aivopieru ja ecu on pultattu koneen kylkeen, jolloin jatkuva lämmönvaihtelu aiheuttaa kaikkea jännää. Liekkö vaihdettu jo noilla kilsoilla?
Käytiin lomareissu Zafiralla, vajaa 1000 kilometriä 75 keskinopeudella kulutuksen ollessa hieman yli kahdeksan litraa sadalle.
Seitsemän henkeä ja boksi + "peräkontti" täynnä tavaraa.
Mukavahan tuolla on reissata, ei siinä mitään.
Tuo vikavalon silloin tällöin vilkuttelu voi johtua tuostakin tai sitten ei. Uusi ecu maksanee hunajaa mutta vanhan voi korjata. Netistä löytyy juttua paljon, minkä varmaan tiesitkin jo. Astrani ei ole vikavaloa vilkuttanut nyt kohta kolmen vuoden taipaleen aikana kertaakaan eli syttynee huomenna, kun nyt meni kehumaan