Nyt vähän pitempi virsi.
Kesällä alkoi, sitä ennen toiminut kaksi vuotta kuin junan vessa.
Mitään muutoksia ei autoon tehty, paitsi keväällä poppikoneelle asennettin vahvistin.
( aikajärjestyksessä )
Kesällä käynnistyi hyvin, joskus röplötti hetken, ei kestänyt kaasua
vaan meinasi sammua, ABS valo syttyi.
Hetken odoteltua kone selkesi ja toimi hyvin. Tämä vaiva katosi ja
jatkossa käynnistyi oikein hyvin, abs valo vaan jäi palamaan.
Ajossa ei ongelmia.
Seuraavaksi alkoi syksyllä
* nykiä tasakaasulla ajattaessa pikkasen, ei mitenkään pahasti
* satunnaisesti risteyksiin saavuttaessa, kytkin pohjaan ja uudelleen
liikkeelle; jos tyhjäkäynti n 1000rpm, nyki aivan sairaasti ja tupsautteli
nokea. Ei kuitenkaan sammunut vaan kun polkaisi kytkintä uudestaan
toimi ok.
* välillä alkoi nykiä, oikein jumpata tasakaasullakin ajettaessa, kytkin
pohjaan hetkeksi auttoi ja meno saattoi taas jatkua.
* Kun alkoi nykiä, tyhjäkäynti yli 1000, ei kestänyt kaasua yhtään ja
meinasi sammua. Ja jos yritti antaa kaasua: sammuminen.
Sammumisen jälkeen ei meinannut lähteä käyntiin millään, mutta n.5
minuutin päästä lähti kuitenkin käymään normaalisti.
Saattoi toimia päivän pari ihan ok, mutta sitten oireet tulivat takaisin.
Lähti käymään kerrasta, kävi nätisti tyhjäkäyntiä.
Tässä vaiheessa vaihdettiin ylijännitesuojarele, tulpat, tulpanjohdot,
puola, tarkastettiin sähköliittimiä ja alipaineletkuja. Ei muutosta.
Vietiin Hartikaiselle, vaihtoivat virranjakajan. Ei muutosta.
Kypsytti.
Sitten myöhemmin syssyllä
* Kone toimi hetken ihan hyvin, otti kierroksia mainiosti ja kulku ok.
hetken päästä alkoi tyhjäkäynti vaeltaa välillä 700-1500 ja ilmaantuivat
edellämainitut oireet. Ilmamäärämittarin lautanen laski n. 5mm oireiden
ilmaantuessa.
Tässä vaiheessa vietiin korjaamolle, kokeilivat kahta määräjakajaa
ja vaihtoivat ruiskunohjausyksikön.
Mittailivat ja tarkistivat bensapumpun releen, antureita, bensanpaineita ja
sytytystä, kaikki kuulemma ok. Ei löytynyt vikaa, toimi yhden päivän
kunnes oireet alkoivat taas.
Sitten tehtiin itse:
vaihdettiin kammenkulma-anturi, putsattiin lisäilmaluisti, putsattiin
alipaineletkuja ja sähköliitoksia, tarkastettiin moottorin maadoitus.
Toimi päivän -> oireet takasi, en yllättynyt kauheasti.
Sitten tarinassa tapahtui:
Tyhjennettiin bensatankki, ei löytynyt vettä tai roskaa.
Vaihdettiin pa-suodatin, irroitettiin pakoputkisto, ei ollut tukossa.
Molemmat bensapumput hurisi kauniisti.
Käytettiin vnettiilikoppaa irti ja pyöritettiin startilla, kaikki venat näytti
toimivan. STP-suutinlitku tankkiin.
Kokeiltiin kolmannella ruiskunohjausyksiköllä.
Toimi pitkään ja hartaasti tyhjäkäynnillä välillä kaasutellen.
Tyhjäkäynti n 700, nätisti kävi.
Peruutus tallista, pihalle kurvailemaan, ei käynyt kaikilla, röpötti.
Takas halliin, käytiin kaikki syttyosat läpi, ei löytynyt mitään.
Vaihdettiin syttylätyskä, ei vaikutusta. Autossa siis, kuskilla
v-käyrä nousi huippulukemiin ja jakarit lensi ...
Tänään tapahtunutta:
Mitattiin ne ylijännitesuojareleen navat, nollaa näytti.
Vaihdettiin suihkusuuttimet ( Bocsh )
Käynnistettiin, aloitti tyhjäkäyntiaaltoilun melkein heti, kaasua
painettaessa pyrki sammumaan. Oli lämpimässä tallissa yön...
Heitettiin ECU lepikkoon ja käynnistettiin:
kävi niiiin nätisti, vastasi kaasuun nikottelematta, ärjyi oikein,
kaikki pytyt mukana, ei pauketta eikä nokea.
Kymysyksiä:
Onko määräjäkaja+ECU missään yhteyksissä sytytyksen
ohjausyksikköön, ts. keskusteleeko ne keskenään?
Onko nyt niin, että joku anturi antaa jotain ihme arvoja ja ECU yrittää
korjata käyntiä mutta koko systeemi sekoaa?
Kammenkulma-anturista
Käsittääkseni just niinkuin Jarkko N arvelikin.
Se on semmoinen vähän ABS-anturin näköinen pötikkä, todennäköisesti
lukee sitä magneettia joka on missä, vauhtipyörässäkö? Miten tuo
magneetti putsataan? Puhaltelin kyllä sinne paineilmaa...
Puristuspaineita ei ole mitattu vielä, kaikki tulpat samalaisia ei
eroa. Kun ei ole kattia, ei ole
lambadaakaan.
Lisäilmaluisti; pitääkö sen mennä kokonaan kiinni? Foorumilla
joku sanoi että pitää, toinen että pitää jäädä rakoa. Tässä jää n. 1.5mm
rakoa. Ilmeisesti sitä voisi säätää siitä kuusiokoloruuvvista? Säätelenkö?
Minua ei tuo tyhjäkäynnin vaeltelu kauheasti haittaisi, mutta tuo
risteyksiin sammuilu ottaa pattiin, varsinkin neljän ruuhkassa.
Pitänee aukaista tuo ilmamäärämittarin anturi, onhan mulla niitä kaks....
Jösses ku tuli paljon tekstiä, mie luppaan etten ennää kirjota ku ruuneperi
